Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 50 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Verenn: The Game
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Matara Music

Useaan otteeseen Desibelin sivuilla viipynyt Verenn on julkaissut debyyttilevynsä yhdessä Maplesnown kanssa perustamansa Matara Musicin kautta. Vaikka yhtiö on edelleen hyvin pieni, on Verennin tuoretta pitkäsoittoa osattu promota todella tyylikkäästi. Tyylitietoinen yhtye näyttää freesiin väripalettiin rakentuvissa promokuvissaan nuorekkaalta, tuoreelta ja vahvalta. Näitä samoja ominaisuuksia pyritään tietysti tuomaan kovasti esiin myös uutukaisen musiikilla, vaikka aivan loppuun asti silkka tyylitietoisuus ei vielä kannakaan.

Jussi Järvenpään ja Mikko Hautakankaan muodostama Verenn jatkaa The Game levyllä aiemmilta julkaisuiltaan tuttua voimapopin, rosoisemman rockin ja metallin yhdistelyä. Tarttuvuutta huokuvat kertosäkeet onnistuvatkin usein jäämään mieleen, mutta säkeistöt menevät vastavuoroisesti useassa kohdin ohitse, joten menestys jää vähän puolittaiseksi. Aloitusraita Homecoming avaa pelin lupaavasti, mutta pian käy selväksi että kyseessä on kiekon menevin, rockaavin ja vaarallisin raita. Albumia kansoittavat keskitempoiset biisit kaipaisivat useissa kohdin pientä ryhdistysliikettä, jos nyt ei lisätyn vauhdin niin ainakin painavamman soiton tai tarkempien koukkujen muodossa. Tunnelmoinnit tuntuvat sitävastoin sujuvan kaksikolta jo huomattavasti paremmin. Vaikka tämäntyyppisessä pop-metallissa rauhalliset kappaleet ovat joskus todellinen kirous, osaa Verenn puhaltaa juuri näihin herkempiin hetkiin roppakaupalla tunnetta. Asiaa auttaa myös pieni rosoisuus joka on jätetty/jäänyt levyn äänimaailmaan, useinhan tämän tyyppiset pop-metalli kiekot tuotetaan täysin puhki.

Verenn on saanut kasaan ihan hienon debyytin, mutta paljon parempaankin kaksikolla pitäisi paukkuja löytyä, ainakin vanhempien tuotosten valossa. The Gamen pahimpia ongelmia ovat kappalemateriaalin epätasaisuus, sekä tietty rohkeuden puute. Toisaalta kyseessä on vasta debyytti, joten paljon duo saa vielä anteeksikin. Peli on käynnistynyt, joten mikä mahtaa olla bändin seuraava siirto – aloitusruutuun ei kannata jäädä seisoskelemaan turhan pitkäksi aikaa.

Linkki: Verenn
Päivämäärä: 28.05.2006
Lukukertoja: 1233


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Verenn

Kotimainen trio soittaa omien sanojensa mukaan keskiraskasta rockia, johon vaikutteita on saatu metallista, popista ja grungesta. Lisätään listaan vielä alternative rock, uus-grunge sekä viimeisimmät kitararockin tuulet Brittein saarilta.

Kotisivut: www.verenn.com

(Päivitetty 28.05.2006)
Levyarviot:
The Game

28.05.2006
Arvostelijana Mika Roth
Awake (ep)

12.07.2005
Arvostelijana Mika Roth
Promo 2004 (single)

08.03.2005
Arvostelijana Mika Roth
Sinkut – Huhtikuu 2006

18.04.2006