Rite: Hobo Metall

Longfellow Deeds

Riten esikoisalbumista on ehtinyt vierähtää jo lähes kolme ja puoli vuotta, mutta nyt on seuraaja saapunut. Tai oikeastaan levy kyllä julkaistiin jo pari kuukautta sitten, mutta mitään parasta ennen -päiväystä tämän tyyppisessä musiikissa ei onneksi ole. Parisen vuotta sitten julkaistulla EP:llä selvästi ponnekkaammaksi ilmaisuaan kehittäneen Riten uutukainen jatkaa samoilla linjoilla ja tarjolla on puolen tunnin ja kymmenen biisin verran suoraviivaista ja karheaa hevirockia.

Avausraita Of Shit and a Fan menee heti suoraan asiaan hektisesti potkivan kompin siivittämänä, eikä otetta pahemmin hellitetä ennenkuin viimeisen biisin varsin tyylikäs lopetus kajahtaa ilmoille. Biisit ovat mukavan lyhyitä ja rujosti soivissa yksinkertaisissa riffeissä on melkoista alkuvoimaa. Hieman ponnettoman tuntuinen laulu ei tosin yllä aivan samalle tasolle, seikka joka onneksi häiritsee pahemmin vain muutamissa kohdin. Kokonaisuuten biisistö on melkoisen mielenkiintoinen sekoitus 70-luvulta periytyvää heviriffittelyä ja punk-vivahdetta. Assosiaationa 70/80-luvun taitteen Motörhead ei liene kovinkaan kaukana, sillä samanlaista raakaa groovea löytyy tältäkin levyltä. Hiukan miinusta täytyy tosin rokottaa siitä että kappaleet tuntuvat kulkevan liian usein samoja polkuja. Jokaisen biisin jälkeen tietää aina mitä on tulossa seuraavaksi, ja muutaman kuuntelun jälkeen alkaa jo väsymys iskeä päälle.

Hobo Metall on persoonallista kansitaidetta myöten varovaisen positiivinen kokemus. Raakaa ja rehellistä räimettä harvoin näin konstailemattomassa muodossa näkee, positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Suurimpana ongelmana levyltä korostuu se että materiaali on niin homogeenista, jotain vähän kaavan rikkovaa olisi kaivattu mukaan. Toisaalta levystä kumpuava energialataus on niin valtava että se melkeinpä väkisin voittaa puolelleen.