Moby: 18

Mute

Herman ”Moby Dick” Melvillen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa pyrkii omituisesti miellyttämään kaikkia. Alkukesästä useammatkin median välikappaleet täyttyivät Moby-jutuista, joissa mies suolsi kohteliaita ympäripyöreyksiä maailman tilasta, politiikasta, yhdysvaltalaisista moraaliarvoista (tai niiden puuttumisesta), Eminemin sylkykupiksi joutumisesta ja muusta tärkeästä. Musiikistakin artikkeleissa puhuttiin - en tosin muista mitä. 18-levyn perusteella ei mitään kovin tärkeää.

Hiljalleen miljoonia myynyt Play-levy (1999) nosti Mobyn asemaan, johon muilla kristityillä vegaaneilla on vielä aika reippaasti matkaa. Vaikka levyä sorsittiinkin sen useista mainoskytkyistä, ei sen hienoutta voi kiistää. Vuosikymmenten takaiset upeat samplelöydökset yhdistettynä elokuvalliseen tunnelmaan toimivat paremmin kuin kukaan uskalsi odottaakaan. Harmi vain että Moby olettaa saman kaavan toimivan toisellakin kerralla yhtä tehokkaasti.

Eka sinkku We Are All Made Of Stars antoi vihjeitä uudistumisesta. Herran itsensä vokaloima ja hieman New Order-tyyppisillä kitaroilla kuorrutettu biisi nosti ainakin meikäläisen odotuksia pitkäsoittoa kohtaan, mutta useamman kerran levyä kuunneltuani en voi kuin myöntää pettymykseni. Mobyn kaltaiselta kunnianhimoiselta artistilta olisi voinut jotain paljon radikaalimpaa.

Naisvokalistien valinnassa Moby on puolestaan aina onnistunut ja se taito hänellä on yhä tallella; mm. Sinead O’Connor, Angie Stone ja MC Lyte sopivat levylle ihan mainiosti, vaikka heidän kohdalleen osuneet kappaleet eivät kovin kummoisia olekaan. Ykkössijan tässä kisassa kuittaakin In This World-viisun kera Jennifer Price, jonka aiemmista edesottamuksista ei minulla ole mitään tietoa. Eiköhän sekin asia korjaudu, sillä Mobyn kelkkaan lyöttäytyminen on ennenkin poikinut vokalisteille varteenotettavia työtarjouksia.

Vaikka 18 onkin levy, joka maistuu vahvasti varman päälle ottamiselta, en silti jaksa uskoa Mobyn kylmään laskelmointiin ja taloudellisen voiton maksimointiin. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaisi kuitenkin keskittyä vain siihen oleelliseen, eli innovatiivisen musiikin luomiseen, ja jättää turhat jeesustelut muille.