Sepi Kumpulainen & Erikoismiehet: Poliisi saapuu Tikkurilaan

Turban

Sepi Kumpulainen yllätti 90-luvun alussa naiivilla popillaan, jonka vakuuttavuutta ei yhtään edesauttanut Sepin melko heikko ja omalaatuinen soittotaito. Vaikka miestä taidettiin vedättää monessa suhteessa, ei voi kieltää ettei hiteissä kuten Armotonta menoa olisi ollut jotain sellaista ihailtavan vilpitöntä tarttuvuutta ja tekemisen iloa. Tuolloin homma oli kuitenkin siinä määrin heikkolaatuista häröilyä, että miestä tuli helposti pidettyä halpana huumorijuttuna. Mikä ei varmaankaan ollut itse tarkoitus... Tuli nähtyä miehen keikkakin silloin joskus yläasteaikoina. Alusta asti Sepin musiikki on ollut aika pitkälti ihan omissa sfääreissään elelevää arkipäivän tarinointia, josta toki on löydettävissä sukulaisuutta muiden muassa Kari Peitsamoon.

2000-luvun alkupuolella mies teki pientä paluuta, jolloin tuli jälleen todistettua herraa livenä. Ja kuinka ollakaan, täytyi todeta että Sepi ihan oikeasti ON aito esiintyjä – vilpitön ja idearikas, vaikkakin selkeästi esillä oloa jännittävä. Tällä pohjustuksella on mielestäni oikeus ja kohtuus, että Sepiin ja häneen musiikkinsa on viimein luotettu siinä määrin, että miehen biiseille on luotu ammattimaiset puitteet – niin soittajien, soundien kuin sovitustenkin puolesta. Turban Recordsin julkaisema Poliisi saapuu Tikkurilaan on myös säilyttänyt sen vilpittömyyden, rentouden ja lämpimän tunnelman, joka alun perinkin Sepissä viehätti.

Jo viimevuotisella ep:llä kuultu Kesähitti on kesäbiisi sieltä paremmasta päästä. Rento pianomausteisesti svengaava rokki on juuri sopiva musiikkitausta tähän makkaran, uimisen ja suomalaisen kesämeiningin ympärille keskittyvään letkeilyyn. Kertsi makkaraa, makkaraa, lisää makkaraa jää hyvin päähän. Kumpulaisen omaa käsialaa oleva Kaapin takana on Seppo on mainio kleptomaani-verkkarinhaistelijatarina aurinkoisella ska-nytkeellä. Torvia ja kaikkea, loistavaa! Tommi Ollikaisen, Tero Rikkosen, Joni Leinon ja Topi Karvosen muodostama Erikoismiehet on juuri Sepille sopivan letkeässä vireessä.

Nimibiisistä tulee lähinnä mieleen menevämmän puoleinen lastenlaulu pienillä tivoli-urku-jamitteluilla, kun taas Rikkosen Alkoholi on kuningas vertailee juomia pöhkösti. Vaikka etenkin kolme ensimmäistä sävellystä kulkevat kiitettävien sarjassa, ei ihan koko levy vie yhtä vahvasti mukanaan. Peitsamon kanssa jamiteltu hattarapilvinen Rocking In Finland, Janne Laurilan käsialaa oleva haikea ja unisesti väräjävä balladi Unien rajalla sekä Rikkosen lempeä rillumarei-valssi Pikkasen vielä ja yhdet sitten täytyy toki vielä nostaa antoisien kuuntelukokemusten joukkoon. Samalla tulee todistettua Sepin taipuvan helposti monenlaisiin sävyihin. Päätösraitana kuultava vanha hitti Armotonta menoa saa entistä paremman otteen svengaavana rokkirallina. Sepi on palannut, go go Sepi!