Gris: Isn�t It Better This Way

Next Big Thing

Grisin esikoisalbumi l�htee k�yntiin vanhan miehen toteamuksella: �There�s not enough kindness in the world �. Yhtye aloittaa, ja uppoaa matalaan, hiljaisen humalaiseen grooveen, jossa matalat saksofonit ja jazzahtavat pohjat luovat askeettisen ja voimakkaan laajakangastunnelman. Laulaja Sara Mellerin ��ni pudottelee nuotteja viile�n intiimisti kuin unohdetun syrj�kujan kapakkalaulajatar, kuulostaen alusta asti ��rimm�isen vakuuttavalta.

N�tisti bossanovahtavan Get To Men j�lkeen seuraava A Thousand Shades Of Gray Plus An Infinite Number Of Other Things To Think About vie entist� syvempiin vesiin. Elokuvamaiset samplet ja harkitun painostava ��nimaailma saavat Grisin kuulostamaan tylylt� ja vaaralliselta. Vaikka yhtyeell� on omintakeinen, Suomen olosuhteissa jopa uniikki soundi, eiv�t lehdist�tiedotteen h�pin�t Morphinesta ja Portisheadista ole suinkaan tuulesta temmattuja. Oikeastaan kuvittelemalla n�iden kahden risteytyksen, voisi saada aika todenmukaisen kuvan siit�, milt� Gris kuulostaa.

Samaisissa harmaissa ja utuisissa maisemissa yhtye pysyttelee seuraavat hitaasti avautuvat kolme varttia, v�lill� haahuillen, v�lill� m��r�tietoisemmin. Staattisessa tunnelmassa taitaakin piill� levyn vahvuuden lis�ksi my�s sen ainoa heikkous; kolmen-nelj�n ensimm�isen kappaleen aikana Gris sanoo jo melkein kaiken. Noh, onhan kolmentoista raidan joukossa (paria turhahkoa v�lisoittoa lukuunottamatta) monta upeaa hetke�, kuten popahtava helmi Questions For Pablo ja h�iriintynyt Milkshake, mutta v�lill� orkesteri tuntuu luottavan hitusen liikaa samankaltaisiin ideoihin ja kiist�m�tt�m�n hienoon ��nimaailmaansa kiinnostavuuden kustannuksella. Lis�ksi levyll� toistuva uniteema saa toisinaan aikaan pient� haukottelua. Harmaatahan t�m�n on tarkoitus olla, mutta lis�s�vyj� j�� kaipaamaan, eik� sukellus usvaan ole viel� aivan t�ysvaltainen.