Julkaistu: 17.05.2006
Arvostelija: Janne Kuusinen
Universal
A cappella -lauluyhtye Club For Five on julkaissut toisen pitkäsoittonsa. Ninni Poijärvi on vaihtunut Maija Sariolaan. Ilmeisesti myös graafikko on vaihtunut, sillä nyt on aiemmin silmätikukseni ottama kansipolitiikkakin kunnossa. Kannessa on yhtyeen näköistä piilevää hulvattomuutta, mutta mites se audiopuoli?
And Now For Something Completely Different, voisi sanoa tämän levyn kohdalla, Monty Pythonia siteeraten. Kappaleista vastaavat mm. Jyri ja Maija Sariola, Aleksi Ojala ja Laura Sippola. Covereita on Stingiltä ja Sami Saarelta. Uusien, kunnianhimoisten kappaleiden työstäminen on ollut riskaabeli, rohkea veto, ja sen ovat varmasti tienneet myös Clubin jäsenet itse. Joissakin piireissä tätä luksusta kutsutaan "taiteelliseksi vapaudeksi”, joten pisteet kotiin. Olisiko tällainen meininki ollut Universalilla mahdollista 20 vuotta sitten?
Vaan varo´os! Tämän levyn kuuntelu vaatii hyvin ennakkoluulotonta asennoitumista, käytännössä esikoislevy Ensi-ilta kannattaa unohtaa ennen kuin painaa play. Itse olen allerginen modernille harririnne-hutulle, ns. runoilijapoikalyriikalle (mikä ihmeen ”musiikkivideotuuli”?), mutta se ei estänyt nauttimasta esim. nimiraidan, Pysähtyneen sunnuntain ja Ostoskävelyllä:n hertzintarkasta ammattitaidosta. Olisin ehkä kaivannut kokonaisuuteen enemmän viimeksimainitun kaltaista revittelevyyttä, nyt levyn alkupuolta vaivaa totisuus, joka uhkaa käydä raskaaksi. Mutta tällä kertaa ei ainakaan kosiskella!
Eteerisyys ja unimaisuus ovat levyllä huomattavasti läsnä, hyvässä ja pahassa. Bändi tullee saamaan huomattavan määrän piilopiruilua levyn nimestä, mutta vastaavasti tällaista utuista äänimaisemaa ei ole kukaan tässä maassa aiemmin aikaansaanut. Teknisesti Uni on täydellinen, kaikki mahdolliset ”kansainväliset mitat” täyttävä, parhaimman kuuloisia levyjä, mitä Suomessa on kuunaan tehty. Tätä ei voi painottaa liikaa. Uskomattomimmillaan äänite kuulostaa niin pelottavan hyvältä, ettei Jouni Kanniston ääntä erota heavy-Stratocasterista. Toisaalta, kuultavissa on myös kolikon toinen puoli, lihan ja pro toolsin välinen harmaa vyöhyke: mm. Casio-saundeiksi kilpistyvät naisäänet ja säksättävät ysärikompit, joissa Kannisto/Haapaniemi -akseli ei mielestäni pääse täyteen kukoistukseensa...
Oikeastaan levy osoittaa sen, ettei Club for Five ole viisihenkinen yhtye. Kun tarkkaan ajatellaan, jäseniä on ainakin kuusi. Nyt nimittäin liikutaan jo sellaisella viilauksen tasolla, että miksaaja Matti Fredriksson on käytännössä Clubin kuudes jäsen. Liberaaleimman tulkinnan mukaan valomies olisi vielä se seitsemäs jäsen... mutta näin vaativa musiikki edellyttää tiptopit, konsertuaaliset olosuhteet, mikä tarkoittaa, ettei tätä porukkaa juuri tulla hälyisillä seurojentaloilla näkemään. Tätä ehdotonta tinkimättömyyttä on a cappella -laulu: se joko kuulostaa hyvältä tai sitten ei. Club for Five edustaa koulukuntaa, jossa ns. luomusoiton paikka on keikoilla. Basso Tuukka Haapaniemen remumaisin sanoin: ”Kun tehdään levy, niin sitten tehdään levy”!
Club for Fiven ”Uni” on täydellisempää kuin jazz. Teitä on valistettu. Tai varoitettu. Mitähän ne keksivät seuraavaksi.
" Club for Five on ennakkoluuloton uuden sukupolven a cappella -lauluyhtye, jonka erikoisuus on taidokas, instrumentaalinen äänenkäyttö. Yhtye valloittaa kekseliäillä tavoillaan tuottaa rytmimusiikkia kokonaan ilman soittimia: näet vain viisi laulajaa, mutta voit helposti kuvitella eteesi milloin salsa-orkesterin, milloin rock-bändin. Club for Fiven tulkintana moni tuttu sävelmä saa uuden, yllättävän ilmeen ja tunnelmat vaihtelevat rytmien huumasta pehmeiden äänimaisemien hyväilyyn."
Kotisivut: www.clubforfive.fi
(Päivitetty 20.12.2004)
