Cretin: Freakery

Relapse

We are Cretin - a grindcore band comprised of disgusting, lurching miscreants, bent on a total resurrection of the late 80´s grind style. Noin, kriitikon työ on tehty, yksi lainaus bändin kotisivulta kertoo kaiken. Sivuilla on myös kuuden kohdan manifesti, jossa bändi lupaa mm. että rummut soitetaan livenä sisään, ja että virheiden annetaan olla sellaisenaan.

En väitä erottavani grind-levyjä toisistaan kovin hyvin. Jotkut ovat kuunneltavampia kuin toiset, mutta tämä korreloi lähinnä mätön rajuuden kanssa. Freakery ei ole pahimmasta päästä. Bändi paahtaa tiukasti, mutta soitossa on silti rentoutta, joka tekee tästä miellyttävää kohinaa korville. Kun levyä on kuunnellut pari kertaa putkeen, alkavat pienet poikkeamat basariblastauksessa kuulostaa viehättäviltä. Ajoittaiset kitarasoolot paistavat kuin stondis julkisessa saunassa. Uncle Percyn loppu kuulostaa siltä kuin rumpali olisi ollut kadottamassa tahdin ja hakkaa epätoivoisena niin nopeasti kuin pystyy. Tempo on siis koko levyn ajan 130-190 iskua minuutissa, eikä intensiteetti laske muutenkaan. Kuitenkin kappaleista vain yksi on alle minuutin mittainen, ja puoleen tuntiin mahtuukin vain 16 raitaa - tässä genressä se on aika vähän.

Sanoitukset (jotka on pakko lukea sivuilta) ovat hysteerisiä. Lähes kaikkien aihepiirinä on kidutus tai muu väkivalta, usein höystettynä ulosteella, siemennesteellä tai loisilla. A Fowl Fetish kertoo kulinaristis-eroottisista tapahtumista, ja resepti on niin yksityiskohtainen että jokainen voi halutessaan sen toistaa kotokeittiössään. Toinen toistuva teema ovat degeneraatit ja vähämieliset, kuten tämännimiselle bändille sopiikin. Cockfight ei suinkaan kerro kukkotappelusta, vaan kujilla vaanivista housuttomista älykääpiöistä, jotka odottavat tilaisuutta huitoa sinuakin peniksillään.

Vaikea sanoa onko tämä levy kovin hyvä, mutta tällaisessa musiikissa on ajatonta viehätystä.