Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 28 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Kemopetrol: Teleport
Arvioija: Sami Nissinen
Arvio:

Plastinka

Parin vaisumman tekeleen jälkeen ottaa Kemopetrol lähtökohdaksi kasaridiskon. Tämä kuuluu sekä kuopuksen yleissoundissa, että kappaleiden sovituksissa. Kuitenkin vastoin sitä tapaa, joilla useat muut kasarisoundeja kierrättävät yhtyeet tyytyvät luottamaan ironisen vitsailun voimaan, lainaa yhtye 1980-luvun synapopista tyylin häpeilemättömän melodisuuden ja sähäkän dynamiikan. Teleportin kappaleiden koukut eivät ole myöskään kiinni vain yhden lajityypin perinteessä, vaan yhtyeen musiikista huokuu poikkeuksellinen lahjakkuus laulunkirjoituksen ja kappaleiden sovittamisen suhteen.

Kemopetrolin nykyisestä linjasta tulee vahvasti mieleen aivan liian vähälle huomiolle aikoinaan jätetty brittiläinen Dubstar, jonka musiikista saattoi aistia vastaavanlaista poptajua ja sensuellisuutta. Teleportin suurimmat ylilyönnit koetaankin siinä vaiheessa, kun Närhen Laura yrittää luonteensa vastaisesti kuullostaa vaaralliselta angstinaiselta. Villiintynyt heppa saadaan kuitenkin nopeasti rauhoitettua, kun Overweight & Underagen sekoilun jälkeen Any Day´s Ok:n hunajainen melodia pärähtää ilmoille. Kiekon paras kappale on alkuun sijoitettu Already Home, joka kasvaa juustoisen synariffin ryydittämänä mahtavaksi pop-ässäksi. Singlenä julkaistu Planet jatkaa liitoa newordermaisella tarttuvuudella. Sähäkän alun jälkeen tuudittaa levyn jälkimmäinen puolisko kuuntelijansa makoisiin kissanuniin. Teleport on kevyt ja raikas, mutta samanaikaisesti koskettava albumi.

Linkki: Kemopetrol @ Desibeli
Päivämäärä: 04.05.2006
Lukukertoja: 1605


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Recnad kommentoi 05.05.2006:
Pisteet:
Ehkäpä ensimmäinen osuva Teleport-arvostelu, jonka olen nähnyt. Vaikka lähes kaikki musiikkimediat ovatkin tuntuneet suosivan sitä ankeaa kolmea tähteä, on Teleport Kemopetrolin diskografiassa oikein hieno ja nautinnollinen levy, sillä tietoinen suunnanvaihdos maanläheisestä Play for Me:stä on toiminut hyvin ja uudistuminen saa levyn kuulostamaan raikkaalta. Alun jopa halpamaisen tarttuva Already Home, Planet ja Overweight & Underage -kolmikko saa jopa tällaisen köntyksen jalat liikkumaan kohti tanssilattiaa, jonka jälkeen levyn keskiosan seesteisemmät biisit rauhoittavat menoa. Loppua kohti levy huipentuu kahteen kolmesta ässäbiisistään (se yksi on tekstillisesti riemastuttavan naiivi ja soundillisesti mukavan särmikäs Overweight & Underage) eli luontevan aurinkoisen kasaripopin ja mehukkaan kitaroinnin sekainen You Heal ja haikean kaunis ja hempeä Private Encore päättävät levyn komeasti. Niistä keskiosan biiseistä kyllä löytyy hieman vaisumpiakin tapauksia, mutta kokonaisuus pelittää oikein hienosti.

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Kemopetrol

Kotimainen elektro-pop-yhtye.

Kotisivut: www.kemopetrol.org

(Päivitetty 04.05.2006)
Levyarviot:
Teleport

04.05.2006
Arvostelijana Sami Nissinen
Everything's Fine

17.06.2002
Arvostelijana Jari Tuomanen
Sinkut – Maaliskuu 2006

22.03.2006


Livearviot:
Ilosaarirock 2004

18.07.2004
Laulurinne/Joensuu
Ruisrockin lauantai

10.07.2004
Ruissalo/Turku
Down By The Laiturin lauantai

07.06.2003
Turku