VeePee Kiminki: Kauheet koululaulut

Pelamus Production

Joskus takavuosina, pahimpina tahkopihkala-obsession aikoina, Rumba-lehdessä oli noin neljäsosasivun mittainen “arvostelu”rypäs, jossa joku silloisista älypäätoimittajista teilasi verbaalisella kirveellä vinon pinon iskelmälevyjä, jotka joku julkaisijaparka oli keksinyt lähettää lehteen arvioitavaksi. Vaikka levyjen joukossa olisi ollut suomalaisen iskelmätaivaan uusi Sgt.Pepper, olisi sekin jäänyt yhtäkaikki tuon arvioijaberserkin vihan alle. Juttu oli hauskaksi tarkoitettu, mutta se ei ollut, eikä ole edelleenkään.

Mietin pitkään, kirjoittaako tämän veepparin äänitteestä Desibeli.netin sivuilla. Kyse on kuitenkin tavallaan tärkeästä levyesimerkistä, joka herättää laajempiakin ajatuksia nykypäivän musiikkibisneksestä, joten menköön. Myyvyyden tasapäistävät laithan vaikuttavat kaikkiin musiikin lajeihin. Ja hän, joka promoja jakaa, hän palautteen kestäköön, eikö.

Tässä on nyt kyse pitkän linjan tanssimuusikon Pentti Laitisen omakustanteesta, jossa menoa ryydittävät tekijämiehet. On Anssi Nykästä rummuissa, on Kari Litmasta sovituspuolella. Teknisesti homma rullaa ihan ammattimaiseen malliin, mutta sisällön kuvaamiseen on hyvin hankala löytää sanoja. Tusinassa tusinaraidassa kiteytyy huorahtavan radiosoittokelpoisuushakuisuuden kirous. Halutaan muutama gramex-markka taskuun jollain -millä tahansa- ilveellä. Kirotuimpana välineenä käytetään tanssimuusikkopiirien kuohitsemaa ja desinfioimaa rockia eli rokkia, joka saa kenen tahansa tyyliseikoista jotain tajuavan näkemään punaista. Väliin viljellään ns. huumoria, jonka hauskuusasteikko on luokkaa tiukka esinahka tai pirunnyrkki perseessä.

Olen monena vuotena säestänyt Salon lastenlaulufestivaaleilla, ja täytyy sanoa, että niillä esitetyt uudet lastenlaulut ovat silkkaa Bohemian Rhapsodya näihin piisejä etäisesti muistuttavien, aivosoluja syövien, alkeellisen pahanlaatuisten kyhäelmien rinnalla. Jonkinlaisena kliimaksina voitaneen pitää kakkosraidan lyriikkaa: Niin onni potkas / se minut hotkas / mie asuin Kotkas / se oli aikaa onnen tien. Ei juma ja lauta, ei tällaista kukaan nykypäivänä voi tosissaan runoilla! Myöhemmin lauletaan mm. onnen lainasta ja elämän saldoista, syntikkabrassihelvetti aukeaa, äkkiväärä tunnelma äityy keikaroimaan kaima Veepee Lehdon ja Martti Servon välillä.

En usko ”iskelmän” viimeaikaisiin raskautuksiin tyyliin Ville Leinonen, Arto Muna tai vaikka Timo Rautiainen. En usko, että iskelmä- ja tanssimusiikki nostetaan henkitoreistaan millään rokkifuusiolla tai runoilijapoikalyriikoilla. Ongelma on nähdäkseni siinä, että laatutekijöiden jatkumo Tynnilä-Jäppilä-Helismaa-Kärki-Raivio-Jokela-Vainio on poikki. Ei näytä auttavan, että on käytössä Pro Toolsit ja autotunet. Ja asuntomyynti-ilmoitukset nykyään muotoa ”1h k studio”. Pitäisi olla luovalla ihmisellä visio, ja syy tehdä. Jokin muu kuin radiosoitto tai gramex-almut.