Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 77 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Defuse: Defuse
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Tuhma Records

Kuopiosta Helsinkiin vuosien saatossa soluttautunut räyhärockretkue Defuse on saanut valmiiksi pitkään työstetyn ja varmasti monien odottaman debyyttialbuminsa, joka summaa yhtyeen kuusi ensimmäistä elinvuotta onnistuneesti yksiin kansiin. Bändi jatkaa pitkäsoitolla turpasaunan jakamista tismalleen samoilla opeilla, millä se vakuutti esimerkiksi maanmainiolla Someday sinkulla. Eli läksytys pitää sisällään raskasta, rosoista ja menevää äijä-rockia – englanniksi laulettuna tietysti.

Kumpainenkin edellä mainitun sinkuran kipale on kelpuutettu myös pitkäsoitolle ja niiden seuraksi on siunaantunut vielä yhdeksän muuta rälläysraitaa. Talla lyödään jo avausraidalla Straight In Two tukevasti lattiaan, eikä pedaali tuon jälkeen juurikaan ehdi nousemaan ennen loppuliukua. Kesikempoiset ja kertosäevetoiset rallit tuovat helposti mieleen yhden jos toisenkin länsinaapurimme kovan luokan rock-koneen, eikä sieltä kauempaakaan lännestä ole vaikea löytää vertailukohtia Defusen runttaukselle. Backyard Babiesin räävitön rähjäys on oiva voimanlähde, jota Velvet Revolverin tyylinen pari astetta siistimpi rockaus vain jalostaa entisestään. Noilla eväillä päästään jo pitkälle, eikä päätepisteestä ole enää pitkäkään matka Hellacoptersin treenikämpille.

Vuosien saatossa Defuse on hylännyt miltei kokonaan vanhat stoner/post-grunge juurensa, kun räjähtävistä kertosäkeistä ja nopeista melodiakuluista voimaansa ammentava viinanveto-rock on muuttunut herrain omimmaksi temmellyskentäksi. Muutosta voi pitää kaikin puolin onnistuneena, sillä Defuse tuntuu olevan vahvimmillaan juuri tällä saralla. Kun moittimista etsimällä etsii voi tietysti antaa pienen huomautuksen siitä, että kappalemateriaalia vaivaa parissa kohdin lievä kasvottomuus. Kiekon pari hitaampaa viisua eivät tahdo myöskään oikein luonnistua orkesterilta, jonka vahvuudet lepäävät jossain aivan muualla. Talla laudassa homma toimii siis jo moitteetta, joten nyt bändin pitäisi vielä keksiä se salaisuus, jolla ne tarvittavat hitaammatkin raidat saadaan toimimaan. Eihän täydellä kaasulla kukaan voi koko matkaa ajaa, eihän?

Linkki: Defuse
Päivämäärä: 21.04.2006
Lukukertoja: 1474


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
bonscott kommentoi 25.04.2006:
Pisteet:
Vuoden paras levy!!!

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Defuse

Vuosituhannen vaihteessa Kuopiossa päin perustettu yhtye soittaa modernia ja rankkaa rock´n´rollia pienellä punk-ulottuvuudella.

Hylzy - laulu
Timo - kitara
Arto - kitara
Tero - basso
Jerkko - rummut

Kotisivut: www.defuseband.com

(Päivitetty 21.04.2006)
Levyarviot:
Defuse

21.04.2006
Arvostelijana Mika Roth
Sinkkubileet – elokuu 2005

22.08.2005


Livearviot:
Ahven, Dupe, Lef Sacgedra ym.

04.10.2002
Galleria/Tre