Viima

Turkulainen 70-lukuista progea hivenen kansanmusiikihtavilla sävyillä soittava Viima perustettiin vuonna 1998, tuolloin vielä nimellä Lost Spectacles. Nimi vaihtui ennen tätä debyyttilevyä, koska kaikki biisit ovat suomenkielisiä. Levyllä esiintyvä nelikko on jo hiukan menneen talven lumia, koska melko eteeristä ja kuulasta laulutulkintaa esittävä Päivi Kylmänen on saanut sittemmin antaa tilaa Hannu Hiltulalle. Ainoa alusta asti mukana ollut jäsen on kitaristi Mikko Uusi-Oukari.

Koska kyseessä on proge, biisien pituudet venyvät kuudesta minuutista aina päätösraita Johdatuksen yhdeksään ja puoleen. Tosin ei niitä biisejä sitten olekaan kuutta enempää. Mitään kovin lämmintä leijailua ei Viima nimensä mukaisesti ole, vaan aika kylmää ja teknistä vaellusta. Toki kappaleet saavat sielua mm. huilusta ja Päivin laulukin on parhaimmillaan ihan toimivaa, mutta pääsääntöisesti hiukan liian tasaista. Ensimmäisessä lauseessa mainittu kansanmusiikki-mielikuva nousee vahvasti avausraidalta Leijonan syksy. Kappale pyrkii poukkoilemaan eläväisesti, mutta ei oikein onnistu nousemaan sieltä pohjalla olevasta teknisyydestä. Sooloja vedetään haikeasti ja soittotaito on kyllä ihan kelvollista. Tällaisen musiikin mukaan pitäisi pystyä heittäytymään, mutta Viiman kylmyys tekee siitä melkoisen vaikeaa. Kun iho nousee kananlihalle, ei karkeloita viitsi pihalla jatkaa vaan ainakin minä suuntaan mieluummin sisälle ja aurinkoisemman meiningin pariin.

Nimibiisi on ehkä levyn parasta antia, pidän Kimmo Lähteenmäen kosketinjuoksutuksista ja Päivin laulun pienestä leikillisyydestä. Myös Ilmalaiva Italian akustisempi ja rauhallisempi alku toimii progeilun vastapainona. Toki tämäkin raita myös rokkaa ja pistääkin aika kiivaasti. Luuttomat -kappaleen saksofoni ja huilu olivat kiva lisä. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että suurin osa 70-luvun progen elementeistä olisi saanut rauhassa jäädä sinne 70-luvulle. Mainitaan nyt näistä Viiman käyttämistä jutuista vaikka laiska leijunta, kylmyys, liika teknisyys ja yleisesti ottaen liika keskittyminen siihen omaan trippiin. Kaipaisin juurevuutta ja ehkä jotakin koskettavaa.