Doves: The Last Broadcast

Heavenly

Dovesia ei kukaan ole koskaan haukkunut � ainakaan minun silmiini ei ole osunut kuin yhtyett� ja sen levytyksi� ylist�vi� artikkeleita. Vaikka nyt olisikin suorastaan mehukas tilaisuus erottua vastavirtaan uimalla, ei siihen The Last Broadcast-levyn perusteella ole valehtelematta mit��n mahdollisuuksia. K�sittelyss� on nimitt�in yksi kuluvan vuoden parhaista levyist�, jopa parempi kuin osasin ounastella. Sik�li my�s mukava yll�tys, kun useat viime aikoina kovasti odottamani pitk�soitot ovat j�rjest�en osoittautuneet jonkin sortin pettymyksiksi.

On vaikea selitt�� mik� Dovesin musiikissa loppupeliss� kiehtoo � kokonaisuus tottakai, mutta mik� tekee p��llisin puolin tavanomaisesta brittipopista muita parempaa. Ehk�p� ensimm�inen seikka on yhtyeen progressiivinen (=lue kehittynyt) ote tuotoksiinsa. T�ll� ei suinkaan tarkoita mit��n v�synytt� sooloilua ja parikymmenminuuttisia biisej�, vaan tietty� vapautta normaaleista biisirakenteista. Suuri osa The Last Broadcastista sulautuu aukottomasti yhteen p�tk��n, vaikka biisien v�leihin perinteiset v�lit onkin j�tetty. Hieman samaan tapaan kuin Beatlesin Abbey Roadin B-puolella, useasta palasesta muodostuu enemm�n kuin osiensa summa. Kerrankin voi huoletta j�tt�� yksitt�isen biisien analyysin v�liin, sill� Dovesin uudelta mestariteokselta (uskaltaisikohan n�in jo sanoa?) ei l�ydy yht��n heikkoa tai perustelematonta lenkki�. T�lt� kuulostaa ajaton popmusiikki.

Edellinen Doves-kiekko, Lost Souls, loistavine Here It Comes-biiseineen iski aivan samalta istumalta � toisin oli The Last Broadcastin kohdalla. Olin aluksi jopa hieman pettynyt manchesterilaiskolmikon uusiin edesottamuksiin, mutta valon n�kemiseen ei sitten kauaa en�� mennytk��n. Vaikeampi l�hestytt�vyys merkitsee useasti my�s pidemp�� k�ytt�ik�� ja t�ss� tapauksessa ei ole mit��n syyt� ep�ill� etteik� The Last Broadcast vierailisi soittimessani tiiviiseen tahtiin jatkossakin. Aivan kymppiin asti en viel� tohdi levy� korottaa, mutta hyvin l�helle kuitenkin. Doves hallitsee.

Kommenttien keskiarvo:

leijonamieli kommentoi 19.12.2004:

Pisteet:

Mulle doves iski joskus aikaa sitten, kuin tuhat volttia. Ensimm�inen kosketus oli juttu nme:ss�, joka lehden tyypilliseen linjaan pohjaten pakotti mut kuulemaan t�t� b�ndi�. Se ��nimaailma, joka tolla last broadcastilla vallitsee sai mut syventym��n !nyky!levyyn samalla intensiteetil�, mit� esimerkiksi Pink floydin "obrcured by cloudsiin" tai "white albumiin". Samaan pystyy my�s depeche moden exciter ja flaming lipsit. Muuten tuo onkin aika harvassa. Todella hyv� levy. Paras biisi: N.Y.