Seven Angels: Faceless Man

Bombworks

” Kuinkahan monen ihmisen pitää vähintään kuulla bändin soittoa, ennen kuin se pääsee levyttämään”, kysyi eräs toimittajakollega kerran ykskantaan, kun kuuntelimme yhtä ei-niin-onnistunutta tuotosta. En muista mitä mahdoin hänelle tuolloin vastata, mutta tuo samainen kysymys nousee mieleeni nyt kun kuuntelen tämän brasilaisen yhtyeen power metallia.

Seven Angels yrittää kyllä kovasti olla itseään suurempi ja materiaaliaan monipuolisempi orkesteri, sitä ei käy kiistäminen. Ikävä kyllä yhtye onnistuu kuitenkin parhaimmillaankin kuulostamaan vain Sonata Arctican laimealta valokopiolta, jolle on sattunut vielä huono päivä. Näistä syistä johtuen kunnian kukko ei laulakaan tällä kertaa brassiryhmälle. Pitkäsoiton soundit ovat kautta linjan suorastaan demomaisen surkeat, tuplabasarin lätkyttäessä epätasaisesti taustalla ja kitaran pyrkiessä peittämään ponnetonta englanninkielistä naislaulua parhaansa mukaan. Kitaristilla on kyllä kaikki kymmenen sormea kohdillaan, mutta tälläkin osastolla tyydytään vain kopioimaan jo aiemmin tehtyjä juttuja. Kappalemateriaali ei näin yllä millään osa-alueella edes suomalaisen keskiverto demobändin tasolle, kun persoonallisuutta ei löydä edes vihikoiralla. Sovitukset käyvät läpi ne kaikki tutuimmat kikat ja kielikuvat, jotka ovat aikaa sitten jo muuttuneet klisheiksi.

Annetaan puoli tähteä kovasta yrityksestä ja eksoottisista lähtökohdista (joita ei tosin hyödynnetä tippaakaan). Toinen puoli tähteä lohkeaa rohkean kristillisistä sanoituksista, joissa näitä uskonnon ja jumalan mysteereitä muistetaan lähestyä välillä vähän uusistakin suunnista.