Calexico: Garden Ruin

City Slang

Jos viimevuotista, puolihuolimatonta Iron & Wine-yhteistyötä ei oteta huomioon, on Calexicon erehtymättömyyteen yhtyeenä voinut aina luottaa. Ennen kaikkea tämä on näkynyt biisintekijä Joey Burnsin vahvatunnelmaisissa kappaleissa ja äärimmäisen herkässä tulkinnassa. Unohtaa ei sovi myöskään bändin kivijalkana toimivaa John Convertinoa ja hänen sorvaamansa uniikkia rajaseutujen sointia, jonka velka sekä country & westernin että appalakkien vuoristoseudun vuosisataiselle musiikkiperinnölle on ilmiselvä. Kun soppaa vielä hämmennettiin kevyillä meksikolaisilla mariachi-mausteilla, oli selvää että Calexico tallaa tämänhetken musiikkikentässä täysin omaa polkuaan.

Näin ei kuitenkaan voi sanoa enää Garden Ruin-levyn jälkeen. Calexico on lähtenyt hienovaraisesti uudistamaan ilmaisuaan ja liki kaikki aiempien levyjen mariachi-vaikutteet on karsittu pois. Ratkaisu on jonkin verran syönyt yhtyeen persoonallisuutta, mutta mistään romahduksesta ei kuitenkaan ole kyse. Tärkein yksittäinen elementti, eli pitkällisen tarkastelun kestävät kappalemateriaali, on pysynyt tasollaan. Nyt pinnan alle pääsemisessä kestää aavistuksen verran kauemmin, mutta kyllä ne täkyt sieltä lopulta löytyvät.

Garden Ruin-levyllä Calexico esittäytyy myös aiempaa rokkavampana. Erityisen selvästi tämä tulee esiin Letter To Bowie Knife-biisissä, jossa bändi herättää henkiin Giant Sandiin linkittyviä äänekkäämpiä juuriaan. Jo seuraavassa kappaleessa Calexico tekee kuitenkin jo täyskäännöksen - Roka (Danza De La Muerte) on vierailevine naislaulajineen levyn ainoa vahvasti meksikolaistunnelmainen sävellys. Haikeasta kauneudestaan huolimatta se tuntuu levyn muun materiaalin rinnalla täysin väärään paikkaan eksyneeltä. Hot Railille tai Feast Of Wirelle se olisi sopinut kuin nakutettu.

Garden Ruin saattaa aiheuttaa vannoutuneille Calaxico-faneille pettymyksen. Asiaa on kuitenkin helpompi sulatella, kun ymmärtää että bändi kulki mariachi-tiensä loppuun jo taannoisen dvd-julkaisun (Live At The Barbican) myötä. Työlään sovittamisen ja ison soundin jälkeen saattaa hyvinkin tehdä mieli palata takaisin simppelimmän rock-ilmaisun pariin.