Skreppers: Pain In The Right Place

Udai Records

Vähintäänkin erikoisen imagon itselleen rakentanut Skreppers on muistakin musiikki-ansioistaan tunnettujen tekijä-miesten "terapia-bändi". Taiteilijanimien takaa tunnetuin lienee Hiili Hiilesmaa. Nimi on varmasti jo tuttu peräkyliä myöten, kun Radio Novan soittolista-suosikki HIM on nykyisellään otsikoissa harva se päivä, ja heidän tuottajansa siksi useasti mainitaan. Mies onkin vetänyt tätä projektia jo kymmenisen vuotta, ja ilmeisestikin jonkinlaista kulttimainetta orkesterille on kertynyt. Johtuuko tuo maine sitten yhtyeen homoeroottisesta imagosta ja transseksuaalisesta lava-pukeutumisesta; keikoilla nämä muusikot vääntäytyvät kumipukuihin, korkokenkiin ja latexiin. Homma on siis lyöty kieli poskessa överiksi, vai miltä kuulostavat artistien nimet; Special K, Salvador Salsa, tai K. Sumatra ..? Bändin musiikki on sekoitus psykobillyä, Lontoo-punkia, ja garage-rockia. Urut tuovat mieleen The Meteorsin vampyyri-ujellukset.

Heti kiekon aluksi tehdään selväksi ero perinteisemmän billyn ystäviin; Teddyboy, You Are Dead And Gone Now! kipaleella. Sanoitus naureskelee 70-luvun lopulla Suomessa ja erityisesti Keravalla riehuneelle teddyboy-muodille. Tämä on vissiin tarkoitettu pilkaksi, vai olisiko tämä sittenkin itseironiaa..? Myöhemmässä vaiheessa släpätään bassoa riittävän nopeaan tahtiin, Gang Bang Shang-a-Lang biisissä. Hauska sanoitus löytyy myös Kinky Pinky Wimpy veisusta. Niin siis ihanko oikeesti jätkät laulaa siitä muutaman vuoden takaisesta lasten aamuohjelman sinisestä hahmosta? Tätä melkein saman nimistä otustahan väitettiin tutkitusti homoksi. Kaikkea sitä ihmiset jaksaakin miettiä... Mutta sitenhän tämä biisi sopii bändin imagoon. Levyn ehkä helpoimmin tutustuttava kipale 200 Years of Teenage Anarchy alkaa reippaalla riffillä, tuo mieleen Hellacoptersin, ja loppuu kuin seinään. Tämä ei ole sellainen levy johon välttämättä ihastuu ensi kuulemalta. Sinänsähän se on hyvä, kun ei kaikki ole valmiiksi pureskeltua; ei kyllästy heti viikossa. Tai voi tähän kyllästyä; saundipuolella urut on ihan hyvä, mutta en minä sitä ujellusta jaksaisi kolmea varttia putkeen kuunnella. Ei, en niin millään. Levy viipyisi soittimessani pitempäänkin ilman niitä saakelin VOX-urkuja. Pitemmän päälle muuttuu kamalaksi Tuonelan ölinäksi nuo urut.

Kovasti on särisevää kitaraa, pornahtavaa sanoitusta ja levynkantta. Naisten vaatteisiin pukeutumisen aiheuttama häkellyttävyys meni ohi jo kauan aikaa sitten. Kai näillä pyritään olemaan "rohkeita" ja "pelottavia". Jos olet viidentoista, ja asut vielä mutsin luona, niin tälläisen bändin diggailu saa varmasti vanhemmat huolestumaan. Jos ei muuten niin seksuaalisesta suuntautumisestasi. Tätä voisi suositella avara-katseiselle, jo enemmän psychobillyyn tutustuneelle musiikki-diggarille. Hevi-miehille tämä on liian kilttiä ja vannoutuneille roots-hemmoille liian rajua. Jos olet siltä väliltä, kannattaa tutustua.