Julkaistu: 12.04.2006
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Tunebug
Jos oli ensimmäinen kuulemani POJ-äänite perinteistä kitarapoppia/voimapoppia ja toinen elektropoppia, menee Jussi Niemelän orkesteri tällä 11 kappaleen kokonaisuudellaan jossain noiden puolivälissä. Tivolimaailmaa hilpeästi värittävät urut kohtaavat unisesti näppäilevän kitaran, Jussin haikeahkon laulun ja mukavan kiireettömän ja stressittömän tunnelmataustan. Äänitysjälki on hivenen puolivillainen, mikä tekee kokonaisuudesta toki sympaattisen, mutta on samalla myös osasyyllinen hiukan liian laiskaan jälkimakuun. Vaikka kiittelinkin tuossa juuri kiireettömyyttä, jää POJ tuosta autereisesta ”kesäpäiväisyydestä” johtuen hiukan liikaa pelkäksi taustatunnelmaksi – biisit ovat niin iisejä, että turtumus tahtoo vallata. Ja sehän ei taatusti ole tarkoitus. Kyllä sitä voi rento olla olematta tylsä.
Levyn avaava tivolimaalailu jää muutamien biisien jälkeen sivuun, jolloin hommasta katoaa liikaa potkua.Kun Sing & Dance yhdistelee onnistuneesti menevyyttä ja valoisaa tekemisen iloa muun muassa hilpeällä huilulla, maalailee jo seuraava kappale Welcome Home hiukan liiankin laiskasti pientä melankoliaa. An Aeroplane Over The Town onnistuu ajattomana haikeiluna paremmin, vaikka ihan hienon sävellyksen tuotantojälki vielä hiukan tökkiikin. Hiukan tukkoinen? Esimerkiksi vinosti uliseva Little King ja muut vastaavat, hivenen reippaammat raidat putoavat aika hyvin, vaikka kyllä Niemelä kieltämättä hallitsee sen hissuttelunkin. Ei kuitenkaan mitään superiskevää, vaikkakin symppistä.
Jussi Niemelän yhtye soittaa haikeasta hilpeään vaihtelevaa kitarapoppia pienillä elektro-mausteilla.
Kotisivut: portraitofjohn.rocks.it
(Päivitetty 12.04.2006)
