Endstand: The Time Is Now

Combat Rock Industry

Suomalaisen hardcorepunkin ykkösketjua on viime vuodet johtanut vakaasti Riihimäkeläinen Endstand. Parin vuoden takaisen askeleen kohti punkrockimpaa suuntaa Burning Bridges-albumilla jälkeen yhtye palaa tällä kymmenen kappaleen kiivailullaan selkeästi raaemman hooceen pariin. Janne Tamminen ärjyy, bändi tahkoaa melkoisen raskaalla ja tummalla kitaramatolla ja rytmiryhmä pistää hikisesti. Tätä levyä tehtäessä oli remmissä jo uusi rytmikone, rumpali Pekka Hänninen. Kiertuetta varten tapahtui vielä toinenkin muutos, kun kakkoskitaristi Juho Angervuori antoi tilaa mm. On A Solid Rockissa veivanneelle Tapio Vartiaiselle.

Biiseistä aloitusraita Way Out astelee mukavan rehvakkaasti, tarjoillen tumman paahteen sekaan pieniä fillejä, hengähtävämpää marssiaskelta ja tiluttelua, menettämättä silti hiukkaakaan intensiivisyydestään. Mitään maailman sävykkäintä musiikkia Endstand ei silti tarjoile, vaan tumma uhka, raivoenergia ja mätke tuntuvat olevan ne kulmakivet, joille rakenteet tuetaan. What Ever It Takes juoksee vielä harvemmilla hengenvedoilla, muttei mene sentään ihan puuroksi. Melodiaakin löytyy. Mitään hirveän persoonallisia kappaleita levyltä on vaikea nostaa, kun mahdollisten pienten sävyerojen erottaminen hukkuu pitkälti mätkeeseen. Silti ja juuri siksi, Counting The Daysin ensimmäinen ”hiljainen” minuutti kiinnittää biisiin erityishuomiota. Harmi että hiljaisuuden ääripää tuntuu olevan vain entistäkin raivokkaampi meteli. Keikoilla takuuvarmasti hyvää ja hikistä pomppumateriaalia, kotikuuntelussa ja vielä lapuilla jää hiukan sekavaksi.

Valoisammin soiva Right From The Start miellyttäisi ehkä isostikin, mutta ärjyntä ei vain uppoa. Siksi esimerkiksi These Scars Won´t Healin rajantakainen kuiskaus, Empty Promisesin hiukan pohdiskelevampi raakkuna ja haikea Sometimes Dreams Might Come True kokonaisuudessaan miellyttävät levyltä eniten. Kaikkiaan kyseessä on takuuvarmasti tiukka ja aggressiivinen hardcore-levy, jota kuitenkin vaivaa monissa kohtaa tunnelman ja sävyjen yksitotisuus. Tällaisena ”yhden jutun linnakkeena” Endstand ja The Time Is Now ovat toki hyvää A-ryhmää.