Ray Davies: Other People´s Lives

V2

Kysymys: Kuinka moni 60-luvun rock-ikoneista tekee vielä vuonna 2006 relevanttia musiikkia? Unohtakaa liikkuvat museonäyttelyt tyyliin Rolling Stones ja The Who, ette ole lähelläkään. Ei, vastaus ei ole edes Macca, vaikka mies suoltaakin uutta musiikkia vähän väliä ja näyttää fyysisestikin pysyvän ikuisesti korkeintaan nelikymppisenä. Bob Dylan on hieman jo parempi veikkaus, mutta kyllä ”vetrein setä”-pisteet täytyy heittää The Kinksin legendaariselle nokkamiehelle Ray Daviesielle. Jos epäreilun vertailun Kinksien klassisimpiin pitkäsoittoihin pystyy unhoittamaan, voi Other People’s Livesista repiä harvinaisen paljonkin iloa. Niin hämmästyttävältä kuin se kuulostaakin, Other People’s Lives on Daviesin virallinen soolodebyytti. Toki miekkonen julkaisi leffamusaa jo vuonna 1985 Return To Waterloo-tittelin alla - ja olihan 90-luvullakin The Storyteller-levy – mutta nämä kiekot pohjasivat pelkästään vanhoihin Kinks-sävelmiin.

Hieman kankealta Other People’s Lives toki alkuun kuulostaa. Kinks-henkiset iskusävelmät loistavat poissaolollaan ja Rayn ääni kuulostaa pääosin katkeroituneelta ja tummasävyiseltä. Alkulämmittelyn jälkeen levyltä alkaa kuitenkin löytyä miehelle tyypillistä sarkasmia ja niihin täydellisesti osuvia melodiakoukkuja. Myös Daviesin muutamissa kappaleissa (mm. All She Wrote, The Tourist) käyttämä riuskempi sähkökitarointi alkaa vähitellen tehdä tehtävänsä ja levyn pariin sukeltaa yhä mieluummin. Samalla Daviesin orastava särömurjonta on hyvä osoitus siitä, että Kinks oli yksi maailman ensimmäisiä riffirock-yhtyeitä – bändi, jolle ovat velkaa tuhannet myöhemmät yrittäjät AC/DC:n ja Van Halenin kautta Oasikseen ja Bluriin. 62-vuotiaan miehen tekemäksi levyksi Other People’s Lives on siis perin särmikäs.

Davies ei kuitenkaan ole lähtenyt ratsastamaan minkään tuoreemman aallon harjalla, vaan Other People’s Livesin perimmäinen tunnelma kumpuaa tutun brittipopin (ja Rayn ikuisen perversion, vaudevillen) perinteistä, johon myös The Kinks vuosikymmeniä luotti. Jos sitä klassisinta Kinks-tyyppistä siivua lähtisi levyltä etsimään, olisi Next Door Neighbour vahvin ehdokas.

Other People’s Lives-levyn tehtävä oli lähinnä osoittaa maailmalle että Ray Davies on yhä elossa. Sen se teki, mutta samalla se osoittautui todella kestäväksi ja täysipainoiseksi teokseksi. Jopa niin, että olen vahvasti alkanut harkitsemaan The Kinksin 80/90-lukujen paljon parjattujen tuotosten hankkimista.