Richard Ashcroft: Keys To The World

Parlophone

Richard Ashcroft jatkaa määrätietoista maineen tahrimistaan kolmannen soolo-albumin muodossa. Aikoinaan korkealle arvostamani muusikko pystyi muinoin vakuuttamaan tulkinnallaan ja totaalisella kapaleisiin heittäytymisellä. Tästä illuusiosta on enää jäljellä vain rippeet, ja viimeistään nyt käy selväksi, kuinka suuri panos oli hänen loistavalla taustayhtyeellänsä. Omillaan herra ei ole muutamia vahingonlaukauksia lukuunottamatta onnistunut vakuuttamaan. Uudella albumilla kuullaan jälleen sukupolvensa legendaarisinta vibraattoa, mutta musiikillinen taso ei hätyyttele The Verven magiaa. Vaikutteet ovat selkeämmin klassisessa soulrockissa. Herra toivoisi ilmeisesti olevansa uusi Van Morrison, mutta luulenpa, että kulttuurissamme ei ole tällä hetkellä huutavaa pulaa hänen kaltaisistaan viihdetaiteilijoista.

Ashcroft on aina ollut hahmona koomisuuteen asti profeettamainen. Hän haluaa opettaa ihmisiä elämäään ja tuntemaan, mutta onnistuu missiossaan usein vain ärsyttämään. Hän yrittää parantaa sanomansa perillemenemistä siten, että kappaleiden nimiä ja iskulaiseita hoetaan mantramaisesti kyllästymiseen asti. Sama eetos ilmenee myös kiekon kappaleiden nimissä: Music Is Power, Keys To The World, World Keeps Turning, ovat jokseenkin mahtipontisia laulunaiheita, mutta niiden sisältö ei ole sitä, massiivista tuotantoa lukuunottamatta. Albumin suurin ongelma on se, että Ashcroftin sävellykset ovat sanalla sanoen helvetin tylsiä. Ne perustuvat keskimäärin yhteen musiikilliseen ideaan, jota kyllästetään muun muassa jousilla (jotka ovat levyn parasta antia) ja loputtomalla toistolla. Joku voisi kutsua niitä klassisiksi, mutta se mikä teki vanhoista soulrock-veisuista ikivihreitä oli niiden tyylillinen uutuudenviehätys sekä jäljittelemätön, upea soundi. Ashcroft imitoi niitä.

Kommenttien keskiarvo:

JariJ kommentoi 30.03.2006:

Pisteet:

Meikäläinen on astetta mieltyneempi Ashcroftin soolotuotantoon. Okei, Human Conditions oli todella veltto levy, mutta kyllä miehen levyille on hyviäkin hetkiä mahtunut - soolodebyytille jopa joitain todellisia helmiä, kuten A Song For The Lovers. Keys To The World asettuu näiden kahden välimaastoon ja varmistaa ainakin sen, että Dickin tekemiset täytyy jatkossakin tsekata.