Kalmah: The Black Waltz

Spikefarm

Pääosin Oulun suunnalta operoiva Kalmah ei ole pitänyt itsestään viime vuosina turhan suurta meteliä. Edellinen pitkäsoitto Swampsong ilmestyi jo vuonna 2003, eikä retkuetta ole tarvinnut katsella esiintymislavoillakaan turhan taajaan. Sitten edellisen albumin yhtyeessä on vaihtunut kosketinsoittaja, kun mm. Poisonblackissa harmoonia hakkaava Marko Sneck on korvannut rivistöistä poistuneen Pasi Hiltulan. Bändin musiikkityyliin miehistönvaihdoksella ei ole kuitenkaan ollut juuri sen kummempaa vaikutusta, mitä nyt vauhti on kasvanut ehkä vielä hieman entisestään.

Kalmah pitää siis korkeasssa kunniassa vauhtia ja linjauksiltaan retkue lähenteleekin useasti niin Northerin kaltaisia pikaorkestereita kuin vuorollaan jopa Children Of Bodomiakin. Kitarat laukkaavat siis villin vapaasti pitkin death-kenttiä kuvioitaan kutoen, ilman että touhuun kuitenkaan hiipisi millään lailla liikaa näpertelyn tai hinkkauksen tuntua. Koskettimet pyrkivät haastamaan kuusikielisiä jokaisen mahdollisuuden mukaan, ja näiden soitinten rypyttömään yhteistyöhön perustuukin suuri osa Kalmahin kovimmista ässistä. Kun jokaiseen kipaleeseen riittää riffiä ja niitä maustetaan vielä mehevillä melodioilla, näyttää kaikki paperilla lupaavalta. Kuva kirkastuu entisestään onnistuneiden ja tyystin uusia suuntia avaavien sovitusten myötä, joilla rakenteita hyödynnetään sangen yllättävilläkin tavoilla.

Kalmahin tapauksessa perusasiat ovatkin kunnossa paremmin kuin hyvin, vaikka ongelmiakin toki löytyy. Pahin ongelma-alue on vokalisointi, jossa matala murina-örinä jatkaa samalla taajuudella, tyylillä ja voimalla halki kiekon. Kun tätä yksisyistä ördäystä kuuntelee kolme varttia putkeen, alkaa makeampikin Kalmah-annos maistua jo maalattialle – ainakin allekirjoittanelle. Toisaalta, he jotka pitävät juuri tämän tyylisestä kurkunrankaisusta tulevat takuulla rakastumaan tähän kiekkoon. Yhtyeen toinen ongelma on sen selkeä tasa(paksu)isuus, joka on toki poistanut jyrkimmät montut, mutta siloittanut samalla myös ne korkeimmat huiput. Laatu on tasaista ja luotettavaa, mutta ne piikit jotka tekevät esim. Bodomista Bodomin jäävät tällä erää puuttumaan.