Helsinkiläinen indie-rock-nelikko Murmansk tarjoaa mielestäni sen verran osuvan tiivistelmän soittamastaan musiikista että lainaan sen tähän sanatarkasti saatekirjeestä: Murmansk tekee säröistä, riisuttua ja tummanpuhuvaa indierockia yhdistettynä popmaisiin ja alavireisiin laulumelodioihin, tunnelmien vaihdellessa ahdistavasta haikeaan, latautuneesta ja intensiivisestä kylmään ja etäiseen. Laulaja-kitaristi Elisabeth Mladenovin äänenkäyttö ei ehkä hae ihan yhtä persoonallisen synkeää maailmaa kuin mitä Echo Is Your Loven Nealla, mutta Sonic Youthin suuntaan kumartava junnaus naislaululla on kotimaisella kentällä varmaankin lähinnä juuri EIYL:ia. Kyllä yhtyeen soundista halutessaan löytää useimpia yhtyeen tarjoamia 80- ja 90-luvun postpunk/goottirock/alternative-yhtyeitä, kuten The Curea, Joy Divisionia, Alice In Chainsiä ja The Smashing Pumpkinsia.

2nd Floor Trash aloittaa homman puoliuneliaasti junnaten, luoden mukavasti väreilevän tasapainon herkkyyden ja hampaita kirskuttavan raivon välillä. Parasta yhtyeen annissa on se, ettei nelikko sorru pelkkään junnaukseen vaan biiseissä on myös utuisen kauniita melodioita ja monipuolisesti niin kiivaasti kaahaavia kuin tummasti ajelehtivia hetkiä. Särö on raaka, mutta hallitun hypnoottinen. Lopun ”kasvaminen” rummulla toimii mainiosti. Kids On Gasoline jatkaa ehkä asteen pari valoisampana, mutta yhtä kiivaalla säröjunnauksella. Shallow Endissä valo paistaa myös hiukan sinne pimeään huoneeseen jostain mustan samettiverhon raosta. Jo edellisellä demolla kuultu Dead Toys nostaa minulle vahvan mielikuvan tamperelaiseen Candy Caneen, ollen selkeästi levyn huuruisin ja ehkä myös synkin musiikillinen kuva. Biisistä löytyy myös kaitafilmille tallennettu videonpätkä, jossa liikutaan selvästi yhtyeen kotiseuduilla, Murmanskissa.

Homma toimii. Vaikka sormea on kohtuullisen helppo suunnata yhtyeen esikuviin, kuulostaa Teeth kuitenkin melko omanlaiseltaan synkeältä indie-junnaukselta. Touhussa on mukavasti koukkuja, ja tummuuden ja toivon tasapainoilu miellyttää korvaa. Diggailin.