Mecki: Falling

Vuoden 2005 lopulla pietarsaarelainen Mecki julkaisi debyyttilevynsä Falling. Kymmenen raidan kokonaisuus nojaa pääasiallisesti kohtuullisen valoisaan mies ja kitara-ilmaisuun. Näppäiltävät soinnut ovat silti enemmän mollissa ja herran narinaan asti venyttelevä ääni kaihoilee. Silti homma ei käänny liian alakuloiseksi. Toisaalta valoisa lallattelu jää hetkittäin junnaamaan paikalleen. Avausraita Awake jää vielä hiukan herättelyksi, mutta jo seuraava näyte Nothing nousee levyn tähtihetkiin. Huomaamattomalla taustalaululla, heleästi junnailevalla nuotiokitaralla ja tarttuvalla kerrolla kaartavan kappaleen heikkouksia on Meckin ääntämisessä hetkittäin särähtelevät finglishit. Laulun särähtelyä voi pitää myös persoonaa lisäävänä piirteenä. Toinen ärsyttävä piirre on sanoitusten palikka-riimit. Rokinräimeeseen sopii vielä hyvin vastaava kaikkea muuta kuin syvällinen sanailu, tällaisessa tunnelmointimusiikissa hiukan tökkii...

Jo Nothingilla kitarointia ja laulua tuetaan hienovaraisesti muillakin instrumenteilla. Tyylikkään Todayn jälkeen uneliaan tummasti näppäilevää One Daytä vahvistaa myös seesteisesti maalaileva urku. 5 a.m siirtyy konepopin puolelle, tosin edelleen kiireettömästi ja suhteellisen valoisissa tunnelmissa. Redistä eteenpäin Mecki palaa kitaranäppäilyyn pienillä mausteilla. Isommin maalaileva Everybody ja komeasti kasvava Still vakuuttavat positiivisuudellaan, When You Came taas pakkaa pahasti unettamaan. Päätösraidasta Secret Place lienee noussut levyn nimi, mutta hirveän vakuuttava lopetus ei ole.

Levyn suurimmat ongelmat mainittujen sanoitusratkaisujen ja ääntämisen lisäksi nousevat siitä, että suurin osa biiseistä kulkee aivan samaa linjaa pitkin ilman sanoituksia kummempia sävyeroja. Eikä Mecki oikein tahdo saavuttaa samanlaista intiimiyden tunnetta kuin esimerkiksi Tapes tai Jose Gonzales parhaimmillaan. Eli tekemistä on vielä.