Julkaistu: 07.06.2002
Arvostelija: Ilkka Valpasvuo
Universal
Jop, Universalin tuoretta vaihtoehtoa pomppuhevimusiikille tuo Clumsy albumillaan Melodies, Oh Yeah! Levyn aloittava My Little Helper kertoo jo paljon koko levystä, hyvin paljon Lemonator -henkistä poppia. Bändin laulaja Tommi Koski käyttää hyvin tuollaista Kent -tyylistä laulutyyliä, joka on levinnyt kuin ruttotauti. Ei sillä, että pomppumetallin uhoaminen minua miellyttäisi ( vaikka Rage Against The Machine on edelleen yksi maailman kovimmista bändeistä.), mutta tuntuu kuin ainoa vaihtoehtoinen vokalisointitapa olisi haaveileva, runollinen leijailu, etenkin laulettaessa englannin taikakielellä. Ei silti, toimii hyvin Clumsyn yhteydessä. On vain kivaa pähkäillä näillä ajatuksillaan välillä.
One Little Thingissä Tommi ja OJ Paasivirta kierrättävät kitaroita komeasti, Timo Partasen basson ja Kalle Könösen rumpujen muodostaman rytmiryhmän päälle on hyvä kitaraa venyttää. Korvassa toimii erittäin hyvin Lovetool, hittiainesta ilman muuta. Leave me before I break something. Samaa hittikamaa jatkuu Discossa, josta levylle on väännetty myös special extra remiksausversio. If You Really Have To Choose haaveilee kivasti kysymyksellä, josko kuolinpäivä olisi hyvä olla sateinen vaiko päivänpaisteinen. Tai kenties se synkin sydänyö? Kiperä kysymys. No One Else Like Me kiihdyttää taas bassokkaalla alulla vauhdikkaampaan menoon. Samanlaista poppista vääntää myös Mansen loverboys, Lovestar. Kimppakeikka voisi toimia yhtyeillä hyvin, mitenkähän lienevät toisistaan tietoisia?
Umbrellan sateenvarjoisen haaveilun jälkeen kysellään homman nimeä Angelissä. Where’s the angel I used to know?. Niinpä, people change, eikä muutos ole aina parempaan päin. Komia on myös Believe In Me. Ihmissuhteet ei ole juuri koskaan helppoja, uskokaa pois. Asioita on vaikea aina nähdä samalta kantilta ja lähtökohdat suhteeseen voivat olla aivan eri linjoilla. Walbu, ihmissuhdeterapeutti, iskee jälleen! Eli ankkuroituna tähän levyarvioon, ajatuksia herättävää tekstiä. Aamuyön alakuloisten tuntojen tilitystä tarjoaa myös Red, kertosäe leijailee hienosti. Snif. Tällainen tunteellinen paska kuin meikä ottaa levyn fiilareista lujasti kiinni, eli levy toimii erinomaisesti. Pisteet Clumsylle! Loppuun vielä jo mainostettu Discoremix, jossa on enemmän tuota tanssibiittiotetta, hyvin rullaa. Radiosoittoon ja heti! Ja taas voi todeta, että tuottajan pallilla häärinyt Nick Triani on tehnyt hyvää työtä Clumsyn poikien kanssa.
Kommenttien keskiarvo:
