Lame Duck: Chaos Theory (EP)

Parivuotias espoolainen kolmikko liikkuu duurivoittoisen pop-punkin maailmoissa Green Dayn, NOFX:n ja miksei myös Good Charlottien ja Blink 182:sten viitoittamalla tiellä. Eli letkeähköä mutta tiukasti rullaavaa partypunkittelua. Nimibiisi alkaa kuolinkelloilla, mutta soitto on alusta asti sitä virnuillen syljeskelevää kolmea sointua. Omassa lajityypissään Leimit Ankat hoitavat hommaa ihan kelvosti, tosin mitään ruutia tällä näytteellä ei keksitä. Onhan näitä kuultu. Pisteitä tulee ihan toimivasti hoidetuista taustahuudoista ja pirteydestä. LD:n keikalla olisi varmasti hilpeää...

Laulaja-kitaristi Antin anti kumartaa selkeästi kohti monessa liemessä kuultua amerikan mallia. Miekkonen hoitaa leiviskänsä kieltämättä hyvin; mitään sen vakavampia finglishejä ei korvaan tartu. Consolation Prize pistää hyvin kankkua nytkymään, tummemmin näppäilevä ja haaveellisemmin leijaileva Ex-Big Thing todistaa kolmikon osaavan myös tyttöjen itkettämisen. Viulusovitukset tuovat mukavasti ulottuvuutta. Theatre Of The Absurd lähtee jälleen potkimaan yy-kaa-koo-nee, radiohäröilyllä starttaava Freaks & Geeks pyörii rennosti. Biisilistan lisänä taitaa olla videomuodossakin löytyvä Antihero, lajityyppinsä tyylipuhdas edustaja. Ei Lame Duckista sinänsä hirveästi pahaa ole sanottavana, paitsi että hiukan liikaa tuttuja polkuja tässä tallataan.