Ghost Trio: Key To No Door (EP)

Helsinkiläinen Ghost Trio on toiminut muutaman vuoden ja tämä marraskuussa julkaistu viiden raidan ep on yhtyeen ensimmäinen oikea tuotos. Yhtyeen nimensä mukaisesti aavemaisesti leijuvassa ja junnailevassa huminapopissa kohtaa Janne jazzahtava rummuttelu, Sampon tumma bassonäppäily ja Jussin kiireettömästi ja hyvin pienesti junnaileva kitara sekä jostain Eddie Vedderin ja Chris Cornellin äänialojen seuduilta löytyvä syvä laulu, jossa maalaillaan pohdiskellen. Välillä mausteen kuullaan myös kuulasta pianoa. Pakahtunut mollivoittoinen huminapop voisi olla aika hyvä sanayhdistelmä kuvaamaan Trion touhua.

Avausraita Circuit Of Possession alkaa kiireettömästi jazzaillen, kasvaen Jussin falsettiin taipuvalla laululla mukavan herkäksi pop-sävellykseksi. Sellainen hienovarainen junnailevuus on koko ajan läsnä, vaikkei hypnoosia luoda varsinaisesti junnaten. Nimibiisi aloittaa unelmoinnin edellistäkin seesteisemmin, mutta lähtee vaeltamaan hiukan reippaammin. Herkästi marssiva Rondo Marziale löytää jo hivenen valoakin harmaaseen äänimaisemaan. Toiveikkuus ei silti paista mitenkään vallitsevasti, pikemminkin piilevänä. Samoin tuntuu, että musiikissa on sellainen rajuuden vivahde, joka vain odottaa murtautumistaan esiin tyynen pinnan alta. Tällä levyllä tuota läpimurtoa ei tapahdu, mutta sellainen voisi antaa touhuun mukavasti ulottuvuutta. Huonosti toteutettuna se toki voisi myös onnistua pilaamaan levyn hienon tunnelman. Wardenlife laahaa taas tasapaksummin, kun taas A Lonely Place ajattoman surumielinen piano tuo kokonaisuuteen mukavan lisäelementin. Hienoa musiikkia, mutta kuinkahan pian aaveilu aiheuttaisi tällaisessa muodossa haukotuksia pitkäsoittomuodossa? Toki musiikki onnistuu nappaamaan mukaan maailmaansa ja se maailma on kaunis ja melankolisen hauras, mutta jotain kaipaisi vastapainoksi. Joko kiivautta tai sitten vielä repivämpää aavehaavetta. Silti, Key To No Door on oikein hieno pelinavaus.