Silent Voices: Building Up the Apathy

Low Frequency Records

Kotimaisen Silent Voicesin kolmas pitkäsoitto solahtaa nätisti viime aikoina hieman veren vähyydestä kärsineeseen progressiivisen metallin lokeroon. Heti alkuun on mielenkiintoista huomata että vaikka kahden varsin onnistuneen levyn myötä mitään suurempaa menestystä ei yhtyeen osaksi ole koitunut, niin silti yhtye on lähtenyt vielä hieman enemmän valtavirrasta sivuun pidempien ja rönsyilevimpien sävellysten myötä. Kuullun perusteella ratkaisu osoittatuu onnistuneeksi ainakin vannoutuneen progemetalli-intoilijan korvissa.

Vähän vajaa kymmenen minuutin mittainen avausbiisi World`s End kiteyttää laveasti sen mitä on tulossa. Biisien rungot ovat suhteellisen perinteisiä powermetal-lurituksia, mutta alkuun, väliin ja joskus loppuunkin on lisätty enemmän tai vähemmän topppausta. Neljä ensimmäistä biisiä ovat suorastaan loistavia, monumentaalinen avausbiisi ja vimmaisen kitaroinnin sävyttämä Once Lost Life näistä ehkä kirkkaimpina helminä. Tämän jälkeen tulee kuitenkin vähän enemmän hajontaa. Viides biisi Corridors on vielä ihan tyylikäs mutta kovin tavanomainen powermetal-biisi. Seuraavana kuultava Hollowed alkaa toistaa itseään pahasti jo parin minuutin jälkeen. Biisissä on yksinkertaisesti liian vähän elementtejä sen kuuden ja puolen minuutin pituuteen nähden. Muissakin biiseissä on tosin välillä melkeinpä sooloa soolon perään, mutta tylsistymään niissä ei silti pääse. Suurimmaksi osaksi ansio tästä kuuluu yhtyeen varsin erinomaiselle tekniselle taituruudelle ja myös tavalle jolla sitä on käytetty. Soolot eivät nimittäin ole pelkkää tiluttelua, vaan välissä kuullaan myös tyylikkään harkittuja sävelkulkuja. Biisien pituuden ja loppupuolella hieman säästäen käytetyn monipuolisuuden vuoksi levy toimii paremmin kun kuuntelukertojen välillä pitää kunnolla taukoa. Useamman kerran putkeen kuunneltuna biiseihin kun ei aina oikein jaksa keskittyä tarpeeksi.

Itse suhtauduin aluksi hieman epäillen levyyn jota saatekirjeessä ylistettiin vuoden kovimmaksi pläjäykseksi, mutta niin vaan jouduin myöntämään olleeni turhan skeptinen. Silent Voicesin uutukainen on, jos ei nyt ihan vuoden kovin pläjäys, niin kuitenkin ehdottomasti yksi alkuvuoden hienoimpia levyjä.