Catacombs: In The Depths Of R´Lyeh

Moribund

Yhdysvaltalainen Catacombs on yhden miehen suuri visio, jota on kypsytelty niin idea- kuin bändi-asteellakin jo vuosikymmenen verran. Kyseinen herra on Xathagorra Mlandroth ja hänen ajatuksensa tuntuvat kerääntyvät parhaiten funeral doomin äärelle. Aiemmin Xathagorran näkemystä on toteuttanut nyttemmin jo legendaariseksikin kuvattu Hierophant yhtye, mutta Catacombsin avulla Xathagorra voi painua vielä aieampaakin syvempiin vesiin, jonne aurinko ei paista – milloinkaan.

In The Depths Of R´Lyeh on kokonaisuutena, etenkin yhdeltä istumalta kuunneltuna, henkisesti lähestulkoon murskaava kokemus. Tuskaisan hitaasti ja suunnattoman vaivalloisesti etenevät mammuttimaiset kappaleet kestävät, lyhyttä Awakening Of The World´s Doom (reprise) loppuliukua lukuunottamatta, reilusti yli kymmenminuuttia. Tahti on doomiksikin raahaava, eikä iloa tai valoa pilkahda vahingossakaan mistään raosta. Yhtään ainutta nopeampaa osuutta ei löydy, eikä mikään katkaise loputonta ryöminnäksi muuttuvaa taivallusta. Jatkuvalla särökaiulla vaikertava kitara sekä alataajuudet tukkeeseen massaava kosketin/kitara matto pitää huolen siitä, että ääneltään tyhjentyvää viemäriä muistuttavat rosoiset ”vokaalit” saavat riittävästi karheaa tukea. Rummut pamahtelevat vaimeasti kaiken tämän korinan ja surinan takana, eikä bassoa taideta käyttä laisinkaan.

Hitaus on tehokeino, ja doomin yhteydessä äärimmäisen luonnollinen ja tarvittava sellainen, mutta jossain kohtaa kulkee raja, jonka jälkeen raahustus ei ole enää tehokeino. Mielestäni Catacombs ylittää tuon veteen piirretyn viivan parikin kertaa tällä levyllä, sillä kuunnellessa alkaa jossain vaiheessa tulemaan sangen tukala olo – ja aivan väärästä syystä.