Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 54 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

In Flames: Come Clarity
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Nuclear Blast

In Flames on niitä harvoja yhtyeitä, jotka 90-luvulla todella loivat käsitettä ”Göteborg-metalli”. Tuon melodisen, kitaravoittoisen ja nopean dethin muodon kukoistaessa kukkeimmillaan bändi lähti kuitenkin suuntaamaan aivan omille poluilleen. In Flames ryhtyikin leikittelemään koskettimilla ja aiempaa kevyemmillä sekä tarttuvammilla kertosäkeillä, mikä oli alan puristeille tietysti puhdasta myrkkyä. Niinpä etenkin bändin edellinen pitkäsoitto Soundtrack To Your Escape runtattiin surutta kasaan yhden jos toisenkin metalliammattilaisen toimesta ja In Flamesin parhaiden päivien katsottiin olevan jo ohitse. Ostava yleisö äänesti kuitenkin jaloillaan ja tuokin kiekko toi levy-yhtiölle takuulla hyvät katteet.

Hieman yllättäen uusi albumi Come Clarity on kuitenkin kokonaisuutena suuri harppaus rankempaan ilmaisuun. Ratkaisu on niin voimakas, että hätäisimmät ovat puhuneet jopa eräänlaisesta soundillisesta taka-askeleesta, vaikka parilta aiemmalta kiekolta tutut tekijät ovat yhä helposti löydettävissä aiempaa raaemmasta äänimaisemasta. Taustalla vaikuttavat toki edelleen koskettimet, mutta ne on miltei poikkeuksetta karkoitettu Björn Gelotten ja Jesper Strömbladin luomien tukevien kitaravallin taakse. Kertosäkeissä on yhä sitä tuttua tarttuvuutta, mutta kun vokalisti Anders Fridén karjuu aivan uudenlaisella intesiteetillä, jää laulusta päälimmäiseksi mielikuva rosoisesta voimasta. Rumpali Daniel Svensson takoo patteristoaan kiukulla halki kiekon, eikä basisti Peter Iwers säästele myöskään näppejään rutistaessaan soittimestaan matalataajuksia ulos.

Joka tontilla on otettu siis rankempi ote toimintaan ja sounditkin ovat selvästi orgaanisemmat kuin parilla viime levyllä. Lisääntynyt roso on poistanut soitosta turhaa kliinisyyttä ja synien muovisuutta, mikä on monelle bändin vanhemmalle fanille varmasti suuri ilouutinen. Come Clarity ei kuitenkaan ole mikään suora hyppy ”vanhoihin hyviin aikoihin”, sillä In Flames on nyt yhdistänyt raskaat juurensa ja jenkkityyliseen kevyemmän metalloinnin vain hieman uudella ja rankemmalla tavalla. Uutukainen onkin monella tapaa kaiken sen yhteissumma, mitä bändi on vuosien saatossa tehnyt. Viimeisen päälle mietitty kokonaisuus on höystetty DVD:llä, jolla retkue soittaa kaikki levyn biisit järjestyksessä treeniksellään Metallican St. Anger tyyliin.

Linkki: In Flames
Päivämäärä: 14.02.2006
Lukukertoja: 3573


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

In Flames

Ruotsalainen vuodesta 1990 lähtien toiminnassa ollut metalliorkesteri, joka on vuosien saatossa jalostanut melodista death metalliaan suuntaan jos toiseenkin.

Kotisivu: www.inflames.com

(Päivitetty 26.06.2008)
Levyarviot:
Come Clarity

14.02.2006
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Nummirock – lauantai osa 2

21.06.2008
Nummijärvi/Kauhajoki
Wacken Open Air – lauantai

04.08.2007
Wacken/Saksa
Provinssirock - sunnuntai

18.06.2006
Törnävä/Seinäjoki
Tuska Open Air Metal Festival perjantai

16.07.2004
Kaisaniemi/Helsinki
Provinssirockin lauantai

14.06.2003
Törnävä/Seinäjoki