Tenhi: Maaäet

Prophecy

Tenhin Keski-Euroopassa saavuttama kulttisuosio on helppo ymmärtää: kokoonpano luo mystistä ja selittämätöntä, mutta ulkomaalaisen korviin myös autenttiselta kuulostavaa Suomi-kuvaa. Tai näin ainakin luulisin. Sillä ei loppujen lopuksi ole edes merkitystä, että tuo kuva on pelkkä illuusio menneisyyden hämäristä. Tenhi onnistuu nimittäin häivyttämään länsimaisen hi-tech-yhteiskunnan lähes olemattomiin ja nostaa maanmiehenkin päähän kliseisiä mielikuvia Pohjolan karusta luonnosta ja omituisesta, jurottavasta kansasta, joka saattaa silloin tällöin puhjeta väräjävään runonlaulantaan iltanuotion äärellä.

Tenhin taiteellinen taso on sitä paitsi niin korkea, että suomalaiskansallinen peruskuvasto ei tunnu rajoitteelta ja alituinen raskassoutuisuuskin on helppo antaa anteeksi. Yhtyeen asemaa metallipiireissä ei ole syytä ihmetellä, sillä sen musiikki ei ole kevytmelankoliaa vaan painavaa, pohtivaa ja matalapaineista. Maaäet kietoutuukin ympärille ja vetää kuin Näkki mukanaan syvyyksiin. Tenhiä voisi kai luonnehtia crossover-kansanmusiikiksi, mutta uudella levyllä mukana on myös post rock-virtauksia ja muistumia Swansin kaltaisilta depressiolegendoilta. Laulussa on välillä samanlaista karheaa mutinaa kuin Sielun Veljien Softwood Musicilla.

Oma kokemukseni Tenhistä rajoittuu Kauan-albumiin, johon verrattuna Maaäet on huomattavasti elävämpi ja virtaavampi kokonaisuus. Ydinryhmä Tyko Saarikko, Ilkka Salminen ja Ilmari Issakainen on saanut mukaan aiempaa enemmän kontrastien tuntua ja maalailun ohella levyllä on myös vuolaampia, orgaanisia purkauksia. Yleissävy on toki tumman rauhoittava ja ei-teknologinen. Heti ensimmäinen kaunis viulunpyyhkäisymelodia vie mukanaan aikaan, jolloin jokaisessa järvessä ja lammessa saattoi vielä uida saasteita pelkäämättä. Taajuudet ovat matalia ja hypnoottisia, mitä on vielä vahvistettu rytmikkäillä hokemilla ja kuoroilla.

Kunnianhimostaan huolimatta Tenhi ei mahtaile tai alleviivaa. Tämä on musiikkia, jossa on sielu – ei mitään löyhää tai halpaa einestä. Tosin se sielu ei ole järin iloinen, mutta sielu yhtä kaikki. Yksittäisiä kohokohtia ovat Tenhin asteikolla jopa pirteä, ruosteisen viulun kuljettama Vähäinen violetissa, tunnelmaltaan muuta materiaalia avarampi Aatos ja Maa syttyy, jossa on peräti riffi, vieläpä erittäin hyvä sellainen. Viimeksimainitun jännite vaihtelee tyylikkäästi hiljaisesta kumuavaan, ja kuoro-osuudet ovat lähes Bathorya. Jos sinulla on vastatervattu kirkkovene, tässä on soundtrack souteluun kirkonkylän aavalla. Jos ei, väliäkö silläkään. Kyllä Tenhi vie.

Kommenttien keskiarvo:

FrozenMoon kommentoi 31.03.2006:

Pisteet:

Enpä ole kuullut tästä yhtyeestä ennen Maaäet levyä. Kolme kokonaista levyä on suomalainen Tenhi tehnyt, Maaäet on näistä kolmas. Ensimmäinen kuuntelukerta oli erittäin vaikea, koska en ole aikaisemmin kuullut tällaista musiikkia. Minä mykistyin, todella. Ensimmäinen kappale Varpuspäivä – Sparrow Day loi siihen hetkeen mielenkiintoisen ja keskittyneen tunnelman. Lyriikat luovat kappaleisiin oudon kulun, mutta sanat ovat tämän yhtyeen vahvuus, jota ovat hyödyntäneet koko Maaäet levyn ajan. Folk tunnelmallinen kappale Kuopassa – Depth antoi uuden kuvan levylle ja paljasti samalla koko yhtyeen vallitsevan tyylin. Kappaleet vilisevät folkahtavaa regressiivisyyttä.

Yhtyeen jäsenet Tyko Saarikko, Ilkka Salminen ja Ilmari Issakainen ovat kolmen levyllisen verran tehneet kovin kansaa mykistävää musiikkia. Tusinatavaraa tästä ei saa millään ilmeellä. Varustus ei ole huippuluokkaa, mutta sillä saadaan vaikka minkälaisia ihmeitä aikaan. Mykistävät vokaalit tekevät Maaäet levystä erittäin mielenkiintoisen ja vaikka vokaalisuoritus onkin kuiva ja ihoa kananlihalle vetävä, on siinä omat koukkunsa.

Arvosanaa oli vaikea antaa, koska Maaäet levy avautui minulle vasta viiden kuuntelukerran jälkeen. Kaunista musiikkia soittava Tenhi ei virheitä tee Maaäet albumissa, jotenka annan täydet pisteet. Hieman mietityttään jäi vokaalisuoritus joissakin osissa, koska lauluääni kuulostaa melko karmaisevan kuivalta, mutta se vain luo levyyn sen ihmisiä mykistävän asian. Mielenkiinto tuli minulle nähtyäni kansitaiteen, sillä luulisi, että yhtye on jotain aivan muuta mitä se on. Tenhi on loistavaa tunnelmamusiikkia kaikille, ketkä pitää rentoutumisesta, soutuveneessä yksin keskellä Tammilahtea ja kuunnellen vaikkapa kappale Vähäinen Violetissa – Lithe In Lilac.
Itselleni nousi leveä hymy kuunnellessa tätä levyä, koska Maaäet on niin varteenotettava ja kaunis kokonaisuus, että Tämän puun jokaisella juurella haluaisin istua ja kuunnella rauhassa hienoa musiikkia.

Nykyään ei tule oikein hyvää tavaraa ulos yhtyeiltä, mutta Tenhi teki loistavan paikkauksen asiaan ja lakkasin murehtimasta. Akustiset kitaramelodiat vievät mukanaan kuin koukku pienen ahvenan.
Sietäisi Suomi olla ylpeä kun pitää sisällään tällaisia lahjakkuuksia kuin Tenhi. Folkin ja progen ystäville: Ottakaapa Maaäet käteenne niin mykistytte, positiivisessa mielessä.