Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 72 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Metsatöll: Terast Mis Hangund Me Hinge 10218
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Nailboard

Eestiläinen pakana-/folk –metal pumppu Metsatöll käy tällä uusimmalla julkaisullaan lävitse oman historiansa hämäriä alkuaikoja, ottaessaan käsittelyyn alunperin vuonna 1999 ilmestyneen Terast Mis Hangund Me Hinge levyn. Kyseinen albumi soitetaan nykyisen kokoonpanon voimin uudelleen, tosin hieman muokatuin sovituksin ja huomattavasti tasokkaammin soundein.

Kun laulukielenä on eesti jäävät lyriikat ainakin allekirjoittaneen kohdalla hieman lapsipuolen asemaan ja musiikki astuu näin entistä vahvemmin esiin. Riehakkaan eläväistä ja hoilotteluun taipuvaista miekka & taistelukirves metallia tarjoava Metsatöll onnistuu pitämään otteensa ihailtavan tuoreena halki levyn. Iloisen äijäretkueen reippainta laulua ja mekastusta kuunnellessa voi miltei tuntea nenässään oluen ja rasvaisen lihan tuoksun, sekä nähdä edessään avautuvan sekamelskaisen pitopöydän. Toisaalta vakavammissa ja seesteisimmissä hetkissä voi tuntea pohjoisen shamanistisen taian, alkuvoimien todellisen vuon sekä ikiaikaisten tarujen hohdon, joista yhtye ammentaa niinikään voimaansa.

Pääpaino levyllä on kuitenkin hauskanpidossa ja soturimaisessa uhoamisessa, eivätkä haikeat hetket käy muuta kuin silloin tällöin ohimennen muistuttamassa kaiken mahdollisesta katoavaisuudesta. Kaikesta rempseydestään huolimatta Metsatöllin folkahtava metalli on samalla hyvin teknistä ja tarkasti toteutettua kyvykkäiden soittajien toisiaan täydentävää taidonnäytettä. Todellinen temppu on kuitenkin se, että tarkka ja harkittu toteutus ei ole päässyt väljäännyttämään väkevää tunnetta studion uumenissa. Tavallisia bändisoittimia rikastetaan erilaisilla puhaltimilla ja rytmisoittimilla, jotka tuovat muassaan sitä tälle musiikintyylille elintärkeää elävää kansanperinnettä.

Metsatöll on omalla rehdillä tavalla suoraakin suorempi, eikä bändin rellestystä kuunnellessa voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Mikäli siis folk-metalli uppoaa, eikä kielimuuri ole ylittämätön este kannattaa tutustua eteläisten heimoveljien folkahtavaan tarinointiin.

Linkki: Metsatöll
Päivämäärä: 06.02.2006
Lukukertoja: 1305


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Metsatöll

Eestiläinen folkmetallia soittava yhtye, joka kertoo vanhoja tarinoitaan omalla kielellään.

Markus "Rabapagan" Teeäär - laulu ja kitara
Atso - rummut ja laulu
Lauri "Varulven" Õunapuu - kitara, laulu, torupill, kandled, viled
KuriRaivo - basso ja laulu

Kotisivut: www.metsatoll.ee

(Päivitetty 26.03.2008)
Levyarviot:
Iivakivi

26.03.2008
Arvostelijana Mika Roth
Lahinguväljat näeme, raisk! (CD/DVD)

23.09.2006
Arvostelijana Mika Roth
Terast Mis Hangund Me Hinge 10218

06.02.2006
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Tuska Open Air - lauantai

01.07.2006
Kaisaniemi/Helsinki