Samae Koskinen: Vol. 1

KHY Suomen Musiikki OY

Sister Flon laulusta vastaava Samae Koskinen ehdotti yhtyeen nauhoittaessa viimeisintä levyään Tragician´s Hat tuotannosta vastanneelle Riku Mattilalle olevansa kiinnostunut soololevyn tekemisestä. Rikun innostuminen asiasta johti siihen, että Samin Vol. 1 on nyt minullakin kovassa kuuntelussa.

Levy on monen tekijän summa. Keskellä loistaa tietysti maestro Koskinen, jonka puolituskaisen puristava laulutyyli jakaa mielipiteitä. Suomen kielellä laulettaessa ”ähky-laulun” kontrastit korostuvat, etenkin sinkkuna julkaistu melankolinen Hän asuu näillä kulmilla tuntuu halkeavan hetkenä minä hyvänä. Toinen tärkeä tekijä on tietysti jo mainittu Riku Mattila, jonka näkemys ja into ovat tässäkin tapauksessa vertaansa vailla. Kolmas ja kokonaisuuden kannalta mielenkiintoisin tekijäryhmä ovat levyn sanoittajat, joukko kotimaisen lyriikan eturivin tekijöitä, joille Sami lähetti paa-pa-daa-pa-paa-demoja ja sai sanoitettuja lauluja paluupostissa. Levyn julkaissut Kari Hynninen firmoineen on sitten se viimeinen osanen, jonka ratkaisua tämän levyn julkaisupäätöksen puoltamiseksi ei hämmästele hetkeäkään, kunhan levyä on muutaman kerran kuunnellut. Kyseessä nimittäin on onnistunut kokonaisuus.

Eri sanoittajia on siis viisi. Pop-maailmalle niin kovin tutun Kauko Röyhkän lisäksi teoksia ovat tarinoineet Inka Nousiainen, Saila Susiluoto, Sanna Karlström sekä Tomi Kontio. Yksikään tarina ei hirveämmin töki, mikä tällaisen runo kohtaa popin-kaavan kohdalla olisi voinut helposti olla lopputulos. Mistään hissuttelusta ei ole kyse, vaikka Samaen soolokeikat aika rauhallisia ovatkin olleet. Meininki voi olla toinen bändin kanssa. Avausraita Pakoon juoksee hengästymättä keväthangella, muistuttaen paljolti Sister Flon rikasta ja hengittävää indiepoppia. Toinen Inka Nousiais-teksti Sunnuntai astelee rauhallisemmin, seesteisissä sunnuntai-tunnelmissa, eikä oikein onnistu viehättämään yhtä lailla kauniista ksylofoni-soundistaan huolimatta. Toki menevä pohjavire pitää levyä hyvin elossa. Susiluodon tekstillä seilaava Ulappa puristaa kyllä, mutta leijailee myös hymyillen, kuin juuri kalan napannut lokki jossain siellä pilvien tasalla.

Ymmärrän kyllä miksi Kaukon kanssa luotu Hän asuu näillä kulmilla on valittu singleksi. Silti levyn melankolisin ja kaihoisin sävellys askeltavalla pianolla korostaa Samin äänen tukahtuneisuutta. Toki hieno biisi, mutta herättää myös lievän ahdistuksen. Nousiaisen sanoittama Tuhkaa näppäilee hiukan liian unisesti, mutta Röyhkän Universumi nostaa heti levyn tunnelman eteerisesti pilvien lomassa seilaavaan aikakoneeseen, joka liukuu kiivaasti hölkäten historian hämäriin. Ensikuulemalta levyn tähtihetkiin noussut biisi voisi soida ihan yhtä hyvin Beatlesin psy-kauden levyillä tai Tohtori Sykerössä. Ja se ei ole huonosti se!

Levyn rauhallisemmista sävellyksistä aamuyöllä puistossa istuskeleva Leikkipuistossa on kokonaisuuden herkin hetken vangitseminen. Kaksistaan keskellä nukkuvaa kaupunkia, haikeissa erohetkissä... Mikään ranteita viiltelevä angstirepäisy ei ole kyseessä, ei musiikissa eikä Nousiaisen tekstissä, vaan hommassa nähdään ne valoisatkin puolet aurinko on nousussa. Pienesti mollissa sykkivä Talven jälkeen jatkaa nousukiidossa, myös ensimmäinen Karlströmin teksti Lintuveljekset pitää hyvin vauhtia yllä, kaikesta leppoisuudestaan huolimatta. Levyn komeinta melodiamaalailua ja kasvavaa sävelkaarta. Universumin ohella toinen levyn nopeammista huipuista tulee vastaan Samin ja Kaukon Hei Poika-yhteistyöllä. Iloista ja valoisasti rokkaavaa poppia, josta Sister Flon Tragician´s Hat-levyn menevyys ja rikas sävelmaailma nousee heti mieleen. Kontio-Koskinen-akselin ainoa tälle levylle päätynyt hedelmä Kummitus humisee eteerisesti ja vaaniskelee teemaansopivan jännittyneesti. Biisi kasvaa hienosti jousilla kuorrutetuksi, mutta silti kovin pienenä pysytteleväksi kaihoisaksi tarinaksi. Vol. 1:sen uneliaasti päättävä Aurinko täydentää levyn sävyjä hyvin vaihteeksi raukean aurinkoisissa iltapäivätorkkutunnelmissa.

Monista tekijöistä johtuen levyltä löytyy monenlaista tarinaa ja sävyä, silti kokonaisuus on hämmästyttävän sulava ja yhtenäinen. Samaen debyytti on myös niitä levyjä, joista löytyy joka kuuntelukerralla uusia puolia. Niinpä sen kuunteleminen ei muutu tylsäksi pitemmälläkään ajalla. Loppuvaikutelmaksi jäi vähän sama kuin mitä Kytäjän levyn kuunneltuaan: Vaikka ihan joka hetki ei olekaan loistava, ovat huippukohdat todella hienoa musiikkia ja keskiarvokin jää selkeästi hyvä plussan tasolle.

Kommenttien keskiarvo:

danko kommentoi 05.02.2006:

Pisteet:

Mielestäni tämän levyn kohdalla on kyse "keisarin uudet vaatteet"-syndroomasta