m-dulor

Kaksi alan medioissa kiitosta kerännyttä pitkäsoittoa julkaissut Ultramariini lähestyy kuulijan korvien välistä kaupunkilaisromantikkoa tällä kertaa hieman toisenlaisen levykokonaisuuden merkeissä. Yhtyeen uusin Kauempana kuin kuu sisältää kuuden uudenkarhean kappaleen lisäksi kuusi eri artisteilla remiksautettua versiota Kevään ja kesän tähtikuvioita– kakkosalbumin biiseistä. Kyseessä ei siis ole varsinainen uusi pitkäsoitto, vaan pikemminkin kuudella bonuskappaleella ryyditetty ep.

Levy alkaa lupaavasti kauniilla, pianoa ja elektrosoundeja yhdistelevällä instrumentaalilla, joka petaa bändille mukavasti mahdollisuuksia eri suuntiin. Pian seuraava Me olemme koskettaneet tähtiä hyödyntääkin tätä vapautta esittelemällä paikoitellen peruspopkaavasta poikkeavaa maalailua ja koneistettua trippailua, tuoden mieleen hieman yllättäen Mew’n viimeaikaiset tuotokset. Kokeileva ote alkaa kuitenkin lipsua perinteisemmäksi poprockiksi aloituskaksikon jälkeen. Peruskaavaan palattaessa olisi syytä pystyä sykähdyttämään sävelkynän terävyydellä, mutta sen sijaan huomion tuntuu varastavan hiottu ja lämpimän moderni äänimaailma. Ei Ultramariinin sävellyksissä mitään varsinaista vikaa ole, mutta niistä tuntuu puuttuvan jokin perusturvallisuutta häiritsevä elementti, joka yhdistäisi musiikista välittyvät mielikuvat muuhunkin kuin siniseen sateeseen tuijotteluun. Ehkä laulaja Matti Johannes Koivun ääni sopii bändin tyyliin vähän liiankin hyvin, häivyttäen musiikista kontrasteja. Uusista kappaleista voisi nostaa esiin myös mukavan vaivattoman Sairaalat muistavat, toisaalta levyn alkupuolisko on siinä määrin tasaista jälkeä, että kaikki kappaleet erottuvat sieltä aloitusta lukuun ottamatta yhtä vähän - sekä hyvässä että pahassa.

Jälkimmäinen puolisko onkin sitten täysin oma lukunsa. Kun kyseessä on periaatteessa täysihintainen levy, saattaa kuuden remiksauksen mukanaolo tuntua kyynisemmän kuluttajan mielessä vain keinolta venyttää liian lyhyeksi jäänyttä kokonaisuutta. Tämä antaa myös aihetta työntää levy ikävältä kalskahtavaan ”välityö” - nimiseen laatikkoon, eikä melkein samaan aikaan uutukaisen kanssa julkaistava laulaja Matti Johannes Koivun sooloalbumi ainakaan vähennä epäilyksiä.

Vanhojen biisien uudelleenkäsittelijät kyllä tuntuvat osaavan hommansa, mutta se, onko tällaisten versiointien kuuleminen erityisen mielenkiintoista, jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi. Viola onnistuu kääntämään Ikuisesti-kappaleen sujuvasti omakseen, mutta samalla jankuttaa tekstiä kyllästymiseen asti. JVA taas marssittaa Suudelmaan duetoimaan Reginasta tutun Iisa Pajulan, joka istuukin sävellykseen mukavasti. Sen sijaan esimerkiksi Talven viimeinen päivä Wojciechin tulkintana ei herätä kivan nukkavierusta soundista huolimatta erityisempiä tuntemuksia.

EP:nä Kauempana kuin kuu on miellyttävää, joskaan ei erityisen mieleenpainuvaa kuultavaa, mutta täysipainoista levykokonaisuutta haettaessa se jää puolitiehen.