The Strokes: First Impressions Of Earth

RCA

New Yorkin rock-ylpeys The Strokes käänsi sivua vuoden 2001 debyytillään. Letkeästi, mutta tiukasti rokkaava Is This It? ei nyt ehkä mikään todellinen mullistuksia aiheuttava klassikko ole, mutta siitä voisi sanoa alkaneen 2000-luvun retrorockin nousun asiansa osaavien popdiskojen iltamissa. Edelleenkin tuota levyä kuuntelee mielellään. Vuoden 2003 Room On Fire oli liian hätäisesti tehty eikä oikein millään tasolla tahtonut nousta edellisen tasalle. Nyt on sitten tarkasteltavana yhtyeen popimpaan suuntaan taipuva kolmoslevy, jolla homma kääntyy jälleen nousukurssille. Vai kääntyykö?

Heti avausraita You Only Live Once todistaa, että nyt ollaan taas hyvässä iskussa. Julian Casablancasin laulu on ihan entisenlaisen tykissä karheudessa, positiivistunnelmaisessa soitossa on ideoita ja ilmaa. Iloista ja iskevää, samaan soppaan sulautuvaa kevyttä tahtia ja katu-uskottavaa kitaravinguttelua. Juiceboxilla viisikko lähtee pyörimään raskaammin ja leijumaan mahtipontisemmin, Julianin puoliksi karjuntaan taittuva laulu kuorruttaa soittoa upeasti. Haikeammin kiivaileva Heart In A Gage on levyn tummempaa puolta, nelosraita Razorblade onkin sitten se ensimmäisen levyn linjoilta tuttu todellinen hitti. Menevää ja karheaa, samalla kevyttä ja popisti hivelevää. Jotenkin tuntuu että Strokes yltää parhaimpiin suorituksiinsa, kun uskaltaa antaa Casablancasille tarpeeksi tilaa kevyen pohdiskelevaan tunnelmointiin vastapainona iskevän säröisille kitaroille.

Tilutellen humppaava On The Other Side jää lopulta ihan kivan tasalle, vaikka aineksia olisi heti toiseen hittifiilistelyyn. Ehkäpä tuo leijuva keinuttelu jää hiukan yksipuoliseksi pidemmän päälle... Vision Of Divisionin säröinen tilulilu-nosto on levyn yksittäisiä huippukohtia, mutta kun kappale alkaa tavoitella kitaroillaan progesaurustaivaita, katoaa paras isku. Casablancasin kaihoisasti laulama biisin ilmavin ja kevyin kohta All that I do, is wait for you jää lopulta biisin koskettavimmaksi kohdaksi. Sumuisella urulla fiilistelevä Ask Me Anything jää hiukan liikaa toistamaan I´ve got nothing to say-kertoaan, Electricityscape ei tummasta tunnelmastaan huolimatta iske ihan sitä viimeisintä naulaa kiinni. Killing Lies jää haaveilemaan, Fear Of Sleep pyrkii iskemään debyytin hittien tapaan mutta jää lopulta aika hyvän perusbiisin tasalla. Se levyn suurin ongelma onkin – vaikka levystä nauttiikin, ei se todella säväytä.

15 Minutes keinuu juomalaulutyyppisesti mutta ennemminkin sunnuntaikrapulassa kuin lauantai-illan huumassa. Ize Of The World yhdistelee uhkaavasti pyörteilevää kitarajunnailua seesteisen laiskaan laulumelodiaan kohtuu sulavasti, Evening Sun on loppulevyn biiseistä paras kepeä haaveilu. Pidän myös kepeästi tiluttelevasta Red Lightista, mutta ei tämä taitaisi tanssilattiamarssina ihan New York City Copsin ja kumppaneiden tasalle yltää. Aika radikaaliakin tiivistystä olisi voinut tehdä, ihan neljäntoista raidan pituuteen ei todellisia iskusävelmiä ole riittänyt. Vaikka levy on omassa menevässä sarjassaan oikein viihdyttävää rokkia, se lopullinen kipinä uupuu.

Kommenttien keskiarvo:

Fardir kommentoi 12.02.2006:

Pisteet:

Kuunnellessani tätä ensimmäistä kertaa, yllätyin lievästi sanottuna. Kappaleet tarttuvia,laulu ainakin omaperäista ja soitto oikein tarttuvaa, mutta kun kappale Ask Me Anything pamahti soimaan, minua alkoi ottamaan päähän aivan totaalisen paljon. Rakastin levyä muuten, mutta tämä kyseinen kappale ärsyttävällä kertosäkeellään ja muutenkin raivostuttavalla olemuksellaan takaa sen että voin kuunnella levyn monta kertaa, mutta kun kappale 7 pamahtaa soimaan, lopetan levyn kuuntelun tai menen seuraavaan biisiin.
Muuten oikein mahtava levy joka kannattaa löytyä levyhyllystä oman genrensä laatulevynä.

kipinahepo kommentoi 18.02.2006:

Pisteet:

Levyllä on liikaa huonoja biisejä. Se taitaa olla tämän levyn suurin ongelma. Pojat ovat itse sanoneet että levylle tuli sen takia näin monta biisiä koska he eivät pystyneet päättämään mitä karsisi pois, koska pitivät niin paljon kaikista. Minä taasen voisin samantien karsia vaikka puolet pois. Levyltä on naurettavan helppo poimia parhaat biisit.Juicebox, heart in a cage, razorblade, vision of division, electricityscape, ize of the world, siinäpä ne. Muut biisit laahaa, toistaa itseään tai ovat yksinkertaisesti vain tylsiä. Strokesilla on selvä suunta, ja se vie alaspäin. Niin kuin, ikävä kyllä, monilla muillakin. Miksi nykyään bändien eka levy jää niiden parhaaksi. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka monta. No onneksi poikkeuksiakin löytyy. Eikä tämäkään levy siis aivan onneton ole, hieman suuruudenhullu vain. Plussaa todella komeista ltd. kansista!
Kolme ja puoli olisi liian vähän ja neljä tähteä taas hieman liikaa, hmm...pannaan se neljä, kansista!