Ava Inferi: Burdens

Season Of Mist

Norjalais-Portugalilainen (!) Ava Inferi syntyi alkujaan Portugalissa, tarkemmin sanottuna Almadassa. Yhtyeen perustaja ja sen todellinen sielu Rune Eriksen, jonka nimi on takuulla tuttu rankemman norjalaisen metallin ystäville, oli suunnitellut Ava Inferin tyylistä yhtyettä jo kauan. Vasta Portugalissa tuo idea kuitenkin kohtasi otollisen ympäristön ja yhtye nimeltä Ava Inferi muodostui nopeasti Eriksenin ympärille.

Kun idea yhtyeestä oli ottanut ensimmäisen vakavan askeleensa kohti oikeaa bändiä, oli aika löytää oikeat jäsenet yhtyeeseen. Vokalistiksi kiinnitettiin jo varhaisessa vaiheessa useissa portugalilaisissa alan bändeissä aiemmin esiintynyt Carmen Simões, jonka kuulaan kirkas ja monivivahteinen lauluääni sopiikin Ava Inferin tunnelmoivaan metalliin paremmin kuin hyvin. Basson varteen kiinnitettiin Jaime Ferreira ja basistin kautta ryhmään löydettiin nopeasti rumpali João Samora. Kun oikeat henkilöt oltiin löydetty alkoi valmiiksi kirjoitetun materiaalin treenaus ja pian yhtye löysikin itsensä jo studiosta.

Verrattuna Eriksenin aikaisempiin töihin Ava Inferi on jotain aivan muuta. Hidasta, kevyttä, tunnelmoivaa – voisi jopa sanoa, että lempeää – metallia. Kappaleiden äänimaisemat ovat suurimman osan ajasta sangen vaimeita, verkkaisia ja maalailevia. Ainoastaan hektisemmissä osissa voidaan oikeastaan edes käyttää sanaa ”metal” ja silloinkin etuliitteeksi sopivat lähinnä sanat dark-, gothic- tai melodic. Seestesimmillään soljuva musiikki on lähinnä vaimeaa tunnelmointia, joka välittää enemmänkin tunteita ja sävyjä kuin varsinaisia kuvia tai rakenteita kuulijan päähän. Simõesin laulu ja Eriksenin kitara saavat luonnollisesti melko tavalla tilaa ja sen varaan rakentuvat monet kappaleiden teemoista ja koukuista. Materiaalissa on havaittavissa lievää epätasaisuutta mikä on luultavasti selitettävissä sillä, että materiaalia on kertynyt tavattoman pitkältä ajalta.

Ava Inferi on musiikkia elämän hiljaisempiin hetkiin ja rauhallisimpiin aikoihin. Useilla raidoilla tunnelma osataan pitää juuri sopivan autereisena, mutta parissa kohdin punainen lanka tuntuu hieman karanneen tekijöiltä. Samoin joidenkin kappaleiden turhanaikainen ”pakkometallointi” tuntuu hieman kummalliselta. Miksi lisätä särökitaraa ja kovempaa rummutusta, kun sille ei selvästikään ole tilausta? Senkö takia, että muuten levyä ei voitaisi mitenkään tunkea metalli-nimikkeen alle?