Janne Luukkonen & Luotisuora jakaus: Kalliosta kiveksi

Lujgi

Kuusisen Janne arvioi Janne Luukkosen johtaman kolmikon edellisen tuotoksen, Zombin elämää -levyn vuodelta 2003. Janne kiitteli arviossaan naivistiseen bluesrokitukseen keskittyvän yhtyeen hyväntuulista ja sympaattisen pölhöä meininkiä ja se bändillä tuntuu edelleen olevan se pääasiallinen koukku. Ulkoisesti levy on aivan hirveä, eikä varmasti tarttuisi levykaupasta mukaan. Jotain ulkokuori toki kertoo sisällöstä – tässä ei todellakaan ole kyse mistään yltiötaiteellisesta korkealentoisuudesta.

Yhdyn Kuusisen näkemykseen myös siinä, että Kari Peitsamo pitää ehdottomasti mainita yhtyeen esikuvia pohtiessa. Eli siis melkein mistä tahansa aiheesta voidaan tehdä iloinen, menevästi mutta kevyesti rokkaava ralli. Olipa kyseessä sitten billyttelevä, kesäinen Lennun grillijuhlat tai ZZ-Topmaisesti kitaroiva Turhan takia, Luotisuoralla jakauksella on kieltämättä hilpeä meininki päällä. Hissuksiin akustisesti keinuva Pikkukaupungissa voisi nousta jopa pieneksi hitiksi, kaartaen jostain sieltä kevyimmän Aknestikin suunnilta. Samoin haikean melankolinen Kaikki loppuu aikanaan toimii. Suoraviivaista rock´n´rollia (Silloin ja Tien päällä taas), funkista jamittelua (Pahat sanat ja Pikkusisko sheikkaa), instrumentaaleita (Mehiläinen) tai vaaniskelevampaa ränttätänttää (Paranormaali nainen ja Äidin kurja poika) – sävyistä riippumatta Luotisuoran jakauksen touhua leimaa melko sympaattisen harmiton henki. Ei tämä nyt silti mitään maailman valloittavinta vehtausta ole. Soundit ja kokonaiskuva on melkoisen puolivillainen, ja vaikka on sellaisena aika symppistä, niin olisihan tästäkin voinut saada houkuttelevamman paketin aikaan. Toki tämä kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin mitä kannesta voisi päätellä. Pilke silmäkulmassa on aina plussaa...