The Scaramangas: All Is Good Now

Edel

Syksyn mielenkiintoisimpia tulokkaita indie-rokin saralla kotimaassa on The Scaramangas. Kauniasista kotoisin olevan yhtyeen debyyttialbumi All Is Good Now yllättää vahvalla kappalemateriaalillaan ja yllättävän valmiilla ja lämpillä soundeillaan. Bändin nimi osoittaa yhden sen musiikillisista vaikuttajista; Bond-elokuviin musiikkia vääntäneen John Barryn. Francisco Scaramanga oli siis pääpahis Kultainen ase–elokuvassa.

Musiikillisesti yhtye liikkuu brittiläisessä indie-musiikkikentässä. Soundeissa yhtyeelle on tärkeää analogisuus. Pro Tools on siis syvässä pannassa ja lo-fi-indie-rock on homman nimi. Levyn aloittaa Sail On–intro, jossa kosketintaustaa vasten rauhallinen kuorolaulanta aloittaa levyn kuin elokuvan soundtrackin. Kakkosraita Lost räjäyttääkin sitten pankin. Köpöillä kosketinsoundeilla ympäröity tiukka Afghan Whigs-tyyppinen kitarariffi saa seurakseen Martin Paneliuksen huolettoman oloiset vokaalit.

Low-lifessa jatketaan periaatteessa samalla linjalla. Kitarasoundeissa on rouheutta, bassoakin oikeasti soitetaan. Välillä se nouseekin jopa tapailemaan melodioita kitaran kompatessa taustalla. Maanläheistä soundimaailmaa halkoo välillä tehokkaan raikkaat koskettimet. Monotonisen Sometimes Wearyn jälkeen taas räjähtää. Eight And A Half kuulostaa vokaaliosuuksissaan välillä Morrisseyltä. Killeririffi kitaroissa muistuttaa hieman - kuten koko kappalekin – Joy Divisionin tuotantoa. Se ei ole huono merkki lainkaan.

The Sun lähteekin hieman tavallisemmin. Nyt ollaan jo hieman perinteisemmän powerpopin saralla. Stemmalaulut, Supergrass-henkinen kappale ja 22-Pistepirkkojen Rumble City La La Landin soundeilla varustetut koskettimet luovat yhdessä leppoisan kesäisän fiiliksen. Sunday Morning jatkaa samoilla linjoilla. Kappale leijuu huolettomasti alusta loppuun kuin leija kesäisessä tuulessa. Se on sekä hyvä, että huono puoli. Biisistä ei lopen juuri saa kiinni.

The Turtle and the Crab alkaa akustisella kitaralla ja viuluilla edeten hiljalleen jälleen kesäiseen powerpoppiin. Kertosäkeessä on jo hieman liikaakin edellä mainitun tyylilajin peruskiertoja. He Soiled Himself on kummallinen avaruuskantripala, joka ei välttämättä kuuluisi tälle albumille. Kappale on kuitenkin saatu toimimaan yllättävän hyvin. Albumikokonaisuuteen se ei kuitenkaan oikein istu. Pianon säestyksellä etenevä kuorossa hoilattu All Is Good Now vetää levyn yhteen. Mielestäni avaus- ja päätösraidoiksi vedetyt kuoroilut eivät välttämättä toimi.

The Scaramangasissa on potentiaalia – paljon. Vielä tällä hetkellä se elää kuitenkin liikaa innoittajiensa Supergrassin ja powerpoppareiden loppuun kalutussa maailmassa. Osa levyn biiseistä on leppoisan kesäisiä, kun taas välillä ollaan ahistuksen suossa. Yhtye on parhaimmillaan Joy Division–henkisissä kappaleissa, joihin hyvin valitut kosketinsoundit tuovat kirkastetta. Levy on kuitenkin hyvä osoitus yhtyeen skaalasta, mutta sitä olisi ehkä syytä hieman kaventaa.

Kommenttien keskiarvo:

mika-marko kommentoi 24.01.2006:

Pisteet:

jea!
kelpo levy kyllä.