Rivendell [AUT]: Farewell The Last Dawn

PerVerted Taste

Itävaltalainen Rivendell on vuodesta 1998 lähtien ollut sen perustajan, ja tätä nykyä ainoan jäsenensä, Falagarin suuri visio. Yhden demon ja kahden pitkäsoiton seuraksi julkaistu uusi albumi jatkaa tismalleen niillä samoilla linjoilla, joilla tämä yhden miehen bändi on viihtynyt syntymästään asti. Farewell The Last Dawn onkin Falagarin itsensä säveltämä, sanoittama, sovittama, tuottama, miksaama ja masteroima kokonaisuus, jonka kansitaiteen ideatkin ovat kummunneet herran aivoituksista.

Rivendellin musiikki on runsasmelodista metallia, jossa huilu, kaikenlaiset akustiset jousisoittimet, miesvetoinen ”mylvintä” kuoro ja puhtaat vokaalit värittävät muuten melko tummaa mätkettä. Pitkät ja hitaasti eteenpäin virtaavat rauhalliset suvantokohdat vuorottelevat raskaampien rutistusten kera, antaen levylle sangen kaksijakoisen sävyn. Herkimmillään soitto äityykin jo miltei haltiamaiseen tunnelmointiin, jolloin pientä lumottua hetkeä osataan venyttää loputtomiin. Näissä ”rujo riffi kohtaa kauniin melodian”, kohdissa nouseekin helposti mieleen kotoinen Battlelore, joka tosin rakentaa kappaleensa huomattavasti mammuttimaisemmiksi. Vastoin kuin kotimaisilla Tolkienin tulkitsijoilla, Rivendellin soitto on omalla tavallaan aina pientä ja sievää, jopa silloin kun meno äityy astetta kahta metallisemmaksikin. Yhtye operoikin jossain folk-, viikinki- ja pakana-metallin välimaastossa, kuulumatta kuitenkaan selkeästi mihinkään näistä lokeroista. Parin kappaleen alkuun sujautetut voimakkaammat itämaiset vaikutteet, jotka The Old Walking Songin kohdalla kestävät lähes koko biisin ajan, tuovat mukaan myös aivan uudenlaisen ulottuvuuden. Itää olisi saanut puolestani tutkia huomattavasti enemmänkin.

Seitsemän kappaleen joukosta ei erotu ainuttakaan ykkösbiisiä, jos nyt ne täyteraidatkin ovat jääneet lojumaan studion lattialle. Tietty tasaisuus onkin Rivendellin suurin ongelma, mikä vain korostuu kappaleiden lievässä samankaltaisuudessa. Viittauksia suurempiinkiin eeppisiin aikeisiin on kuultavissa, mutta kyseessä on tie jolle ei ole kuitenkaan lopulta uskalleta lähteä. Näin Farewell The Last Dawn jää kaikessa Keski-Maa teemallisuudessaan yllättävän kevyeksi kokonaisuudeksi. Kaikkein syvimmälle Tolkienin maailmaan taitaa edelleenkin yltää niinikään itävaltalainen Hrossharsgrani.