Julkaistu: 31.05.2002
Arvostelija: Janne Kuusinen
Tämä trio ammentaa musiikkinsa rapakontakaisesta musiikkiperinteestä. Kantri, rok, siniset. TT on soittanut vuodesta 1997 saakka arvatenkin melko matalalla profiililla: eipä ainakaan allekirjoittanut ole kuullut siitä tätä ennen lainkaan, ja siitä kertovat lehtijututkin ovat jääneet varmaan siihen surullisenkuuluisaan “sokeaan pisteeseen”, jonka ympärystän täyttää huttujournalismi janinafrostelleista ja jasminmäntylöistä.
Homma menee näin: Susanne Raulamo hoitaa laulun ja komppaa tarvittaessa irlantilaisella bodhran-rummulla. Hänen siippaansa Jussi Raulamoa kutsutaan “putkiradion pioneeriksi”, koska hän soittaa kitaraansa vuoden 1953 Salora-putkiradiota kitaravahvistimenaan käyttäen. Rumpaloinnista vastaa Santtu Sääkslahti. Lisäksi löytyy vierailevia tähtiä.
Basistia siis ei ole.
Tältä sopivan mittaiselta levyltä löytyy liveäänitettyä, kuulasta versiointia mm. Leonard Cohenin, Bob Dylanin ja Tom Waitsin musiikista. Normaalisti en ole perso covereille, mutta eihän tälle voi olla lämpiämäti. Laulajattaren ääni on miellyttävän raikas, puhdas ja kantritähtösmäinen, rumpukompit hoituvat tyylikkäästi, ja radion kautta tuleva kitarasaundi muodostaa “bändin munat”.
Mielestäni Texicalli Records tekee hienoa työtä ottaessaan tällaisten poppoiden tuotantoa jaeltavakseen. Voin kuvitella, miten tälle bändille on Iso Levyfirma sanonut että ei kiitos ennen kuin laulatte suomeksi iskelmää.
Uskon, että tämä yhtye haluaa tehdä tasan sitä, mitä haluaa, ja plussat siitä, etteivät he ole lähteneet levyttämään mitään puhkikulutettuja covereita. On kuitenkin pakko sanoa, että tämä upean hypnoottinen saundi, joka on parhaimmillaan kappaleissa Bird on the Wire ja Yeaux Noir, menee tietyllä tavalla “hukkaan” muiden kappaleita esittäessä. Toivottavasti en kuulosta liikaa limaiselta musiikkituottajalta, jos ehdotan oman tai muiden heille tekemän tuotannon kokeilemista?
Miellyttävä levy. Minä en aio kiikuttaa sitä divariin tämän kirjoitettuani.
