Aloop: Global Crisis

Edgerunner

Tanskalainen metalliretkue Aloop ei uskaltaudu lähtemään debyyttialbumillaan kovinkaan kauas thrashin ja melodisen death metallin vanhoista lujista asemista. Vuonna 2000 perustettu yhtye tyytyykin lähinnä toistamaan uskollisesti sitä kaikkea, mitä näiden genrejen alaisuudessa on viime vuosina tehty jo niin monta kertaa aiemmin.

Perinteisiin nojaaminen ja tutuista suunnista ratkaisujen hakeminen ovat sekä yhtyeen onni että epäonni. Mikäli omaa vähääkään näkemystä tällä kaavalla saa kyllä aikaiseksi ihan kelvollista metakkaa, joka tosin saattaa kuulostaa kiusallisen tutulta. Aloopin tapauksessa tuota kaivattua visiota löytyy juuri sen verran, että aika yhtyeen seurassa ei käy sentään pitkäksi, jos nyt mitään elämää suurempaa ei tulekaan koettua. Aloitusraita Breath Of The Self-Righteous summaakin vajaan kuuden minuutin mittaansa paljon yhtyeen olennaisista osista. Raskaasti rouhivaa, mutta samalla hieman ohutta riffilevitettä, murinaa ja puhtaita vokaaleja taidolla yhdistelevää laulua sekä nopeaa ja teknistä rumputulta runsailla pelleillä. Siinä ne kaikkein tärkeimmät tekijät, joilla Aloop pyrkii korottamaan metallitorniaan yhä ylemmäs.

Mitään tolkuttoman kokoista Baabelin tornia näillä aineksilla ei kuitenkaan kyhätä. Vaikka aloitusraita onkin kova ja kolmantena soiva, paljon olemassaolostaan Panteralle velkaa oleva Insomnia, sekä hieman myöhemmin tarjottava End Of History tarjovatkin kumpikin omalla tavallaan monoa persuksiin, puuttuu yhtyeen toimista aivan liian usein se oikea kipinä. Loppua kohden tilanne vain pahenee entisestään kun naapureilta lainailu käy entistäkin selkeämmäksi.

Aloopin debyytti ei alun lupailuista huolimatta pysty nostamaan yhtyettä vielä kovinkaan korkealle, mutta ei yhtye toisaalta mikään toivotonkaan tapaus ole. Jotta bändi ikinä voisi menestyä metallin ylikansoitetuilla kentillä, pitäisi sen ensi töikseen luopua lainailusta – ainakin näin selvässä ja laajamittaisessa skaalassa.