My Ruin: The Brutal Language

Rovena

My Ruin on tällä hetkellä Tairrie B. :n, tuon Los Angelesin metropolialueen vihaisimman naisen, aktiivisin projekti/yhtye. Aiemmin kannuksensa lähinnä Manhole ja Tura Satana bändeissä hankkinut neito on jälleen täynnä pyhää vihaa, joka kohdistuu taas tuttuun tapaan miltei jokaiseen mahdolliseen suuntaan.

Muinoin aloitellessaan huutometalliuraansa Tairrie B:n väkivaltainen ja narttumaisen räkäinen sekä haastava laulutyyli oli omintakeinen. Tietyllä tapaa näisen haista vi**u asennetta saattoi pitää jopa piristäväkin ja etenkin Tura Satanan aikoina tämä räväkkä artisti sai luotua myös mielenkiintoista musiikkia. Rohkeimmat uskaltautuivat puhumaan innostuessaan jopa ”naispuolisesta Reznorista”, mikä tosin mielestäni on aina ollut pari senttiä liian paksua legendaa. Tänä päivänä Tairrie B:n pahin ongelma on se, että hän yrittää yhä itsepintaisesti ratsastaa sillä samalla aallolla jonka päälle hän kohottautui jo uransa alussa. Vihaista huutoa, riffivetoista keskitempoista ja jenkkityylisesti raskasrockahtavaa metallointia, sekä murskaavan laahaavaa perusrouhintaa. Resepti saattaa näin äkkiseltään kuulostaa vielä hyvältä, mutta kun laulu/huuto vaikuttaa kaikesta möykästä sekä raskaasta yrityksestä huolimatta vähintäänkin väsähtäneeltä ja kitarariffeistä puuttuu se todellinen terä, ei lopputulos juuri häikäise. Kappaleet eivät vain tunnu etenevän mihinkään, eikä biiseistä jää oikein mitään mieleen. Suurin osa ideoista on kierrätetty jo liian moneen kertaan ja touhusta tuntuu muutenkin puuttuvan tyystin kipinä.

Lyhyen puheintron ja yhdeksän varsinaisen raidan pituinen piinaava matka tuntuu loputtoman pitkältä, vaikka kiekolla ei ole mittaa kuin reilu 36 minuuttia. Tätä voi pitää melkoisena saavutuksena levyltä, josta ei vartin jälkeen pysty muistamaan oikeastaan mitään muuta kuin sen, että kyllä siinä huudettiin ihan hemmetistä ja kitaraakin taisi olla aikalailla. Tylsää tavaraa, sanan jokaisessa mahdollisessa merkityksessä.