EMI

Jos jotain levyä voi tippaakaan liioitteleematta kutsua ”odetetuksi”, on se tässä. Kate Bushin edellisestä pitkäsoitosta (The Red Shoes) ehti kulua jo 12 vuotta ja eräässä vaiheessa näytti jopa todennäköiseltä, ettei sille saada seuraajaa lainkaan. Kuumeisesti janoavan fanijoukon tyydyttämisen sijaan rouva Bushin mielenkiinto keskittyi kyseisen jakson aikana lapsen kasvattamiseen ja kodin arkisiin askareihin. Kun huomioon otetaan vielä se hyvin tunnettu tosiseikka, ettei Kate ole keikkaillut sitten 70-luvun lopun, oli tilanne omiaan kasvattamaan jo valmiiksi merkittäviin mittoihin kasvanutta myyttiä musiikkimaailman ”suuresta yksinäisestä erakosta”.

Kyynisinkin kriitikko on tämän kaltaisen tilanteen edessä kohtalaisen aseeton. En usko, että kenelläkään on pokkaa lähteä rinnastamaan Aerialia muiden veteraanimuusikoiden pitkän levytystauon katkaisijoihin, lähinnä kaikki ovat vain tyytyväisiä siitä että tämä levy on ylipäätänsä olemassa. Bushin tapauksessa kun ei voida puhua edes normaaleja latuja noudattavasta comebackistä, sillä pinnallisesta hiljaiselosta huolimatta Bush on työstänyt Aerialin materiaalia kotistudiossaan jo useita vuosia. Hiomisen määrä ja pituus saattavat Kate Bushin asiaan harjaantumattoman korvaan särähtää pahanlaatuiselta perfektionismilta, mutta mistään ainutlaatuisesta tapauksesta ei ole kyse. Kysykää vaikkapa Peter Gabrielilta tai The Blue Nilen miekkosilta.

Hienointa Kate Bushin uuden tupla-levyn julkaisussa on tietenkin se, että käsissä on täysipainoinen ja kaikki laatukriiteerit täyttävä teos. Sen jakaminen kahdelle erilliselle levylle on perusteltua jo kestonsa puolesta, mutta suorastaan pakottavan jaosta tekee tunnelmien keskinäinen poikkeavuus. Karkeasti ilmaistuna, A Sea Of Honey on pop-puoli: melodisten ja paikoin jopa tarttuvien sävelten juhlaa, kun taas kääntöpuoli A Sky Of Honey esittäytyy mollivoittoisempana ja pelkistetympänä. Sanomattakin on selvää, että kakkoslevy vaatii enemmän sulattelua. Parin viikon kuuntelun jäljiltä A Sky Of Honeyn todellinen luonne on ainakin vielä osittain avautumatta, kun taas A Sea Of Honeyn nautinnollinen lähestyttävyys yhdistettynä kahteen uuteen Bush-klassikkoon (King Of The Mountain ja How To Be Invisible) nostaa levyn soittimeeni yhä uudestaan ja uudestaan.

Vuosi 2005 oli pop-ja rockmusiikille hyvä vuosi. Aerial ei jäänyt pelkästään yhdeksi vuoden odotetuimmista levyistä, vaan siitä tuli myös yksi kiistämättä parhaista.