Boys Of Scandinavia: Kill The Party

If Society

Boys Of Scandinavian debyyttilevy ansaitsee kaikki siitä sanotut ylisanat. Kill The Party ei suinkaan ole mikään bileiden tappaja, vaan jo Hallucination-avausraidastaan lähtien se kohottaa tunnelman katosta läpi. Levyn kansikuva tuo mieleen Richard Kellyn Donnie Darko -elokuvan jänis-hahmon ja samaa pupujussimaisen arvoituksellista synkkyyttä on myös yhtyeen musiikissa. Kielletyn hedelmän dekadentti aromi huokuu joka ikisestä kitarakuviosta, basson kielen näppäilystä, ohjelmoidusta biitistä ja säksätyksestä sekä vokaalin ja konsonantin artikuloinnista.

Uuden aallon kitarasoundin ja kylmien konebiittien lyömätön yhdistelmä on moneen kertaan havaittu tehokkaaksi, mutta hyviä soundeja enemmän Kill The Partylla esiin nousevat hienot biisit. Levyllä kaikuu 70- ja 80-luvun taitteen post-punk- ja no wave -yhtyeiden kireä äänimaailma, hieman samaan tapaan kuin jättimenestyneillä kansainvälisillä kierrättäjillä (The Rapture, The Killers, Interpol, Bloc Party jne.). Omien sanojensa mukaan Boys Of Scandinavia muodostaa sillan elektro-funkin ja post-punkin väliin jäävän kuilun yli. Vaikutteistaan ja historian painolastista huolimatta Boys Of Scandinavian post-dance, death-disco tai mikä lie erottuu edukseen kuin valkoinen t-paita sinisessä diskovalossa.

Samppanjalasit yli kuohuttaneen ensisinglen Worse Than A Girlin muhkea bassolinja nytkyttää seipäänniellyttäkin. Levy päättyy Everybody Here Looks The Samen seitsenminuuttiseen sykkeeseen, joka saa aikaan mielikuvan Depeche Moden Martin Goresta Pet Shop Boysin laulajana. Viimeistään tässä vaiheessa kylpyhuoneessa nokitun kokaiinin loputkin rippeet ovat varisseet viiksistä. Elektropop-duo Rogerin toinen puolisko Teemu Metsälä, Flannelmouthin keulakuva Tuomo Kuusi ja tuottajana kunnostautunut Juhana Lahtinen ovat studiotyöskennelleet yhden vuoden levyistä.

Hedonistista? Kyllä, popmusiikki usein on. Pinnallista? Kyllä, mutta ei ilman substanssia, vaikka lyriikat koostuvatkin enimmäkseen hokemista. Onko se post-jotakin musiikkia? Kyllä, mutta tyylilaji ja -taju ovat niin hyvin hallussa, ettei ole mitään syytä puhua tanssi-punk-pastissista. Muoto ja sisältö ovat täydellisessä balanssissa – tämän tahdissa tanssilattia kuluu puhki. Kill The Partyn loistavuuden rinnalla peilipallokin himmenee.