Julkaistu: 11.12.2005
Arvostelija: Mika Roth
Rosenfield
Venäläinen Anj työstää omien sanojensa mukaan metallia heavy-thrash, gootti ja nu-metal pohjalta, mutta itänaapureiden propagandaa ei kannata tälläkään kertaa ottaa aivan todesta. Vuodesta 2003 toiminnassa ollut nelimiehinen orkesteri soittaa näet melko perinteistä ja 100% rap-vapaata heavya. Gootti sanan käyttöä en pysty ymmärtämään, vaikka teosta lähestyisi mistä suunnasta tahansa. Toki joissain kappaleissa kuullaan taustalla hieman muovisia koskettimia, mutta siinä se sitten onkin. Thrashahtavat riffit ovat sentään suhteellisen helposti havaittavissa, vaikka mistään Bay Area -kiskonnasta tässä yhteydessä onkin aivan turha puhua, vauhti kun on halki levyn lähinnä laahaavan keskitempoinen.
Jos musiikki on sanalla sanoen voimatonta saman asian voi todeta englanninkielisestä vokalisoinnista, joka laulajan vahvan aksentin kautta kääntyy vielä kaupan päälle lähes kuuntelukelvottomaksi. Kun hieman nopeutettua puhetta muistuttava laulu puristetaan ilmoille laiskana ähinänä ja nuottiin ei osuta juuri vahingossakaan, antipatiat nousevat nopeasti huippuunsa. Anatoly Zhuravlev on saatteen mukaan yhtyeen ”mastermind” ja ”uuden venäläisen raskaan musiikin johtaja”, mutta mikrofonia herralle ei kannattaisi ojentaa – kuin ehkä karaoke-baarissa.
Soundillisesti paketti on saatu suhteellisen toimivaksi, mutta kun sävellyksissäkään ei juuri innovaatioilla ja neronleimauksilla juhlita jää koko kokemuksesta sangen aneminen kuva. Raskasta tarpomista ideattoman modernin metallin loputtomilla soilla yli tunnin ajan, vauhdin vain loppua kohden hiipuessa. Kun jälkimmäisen puoliskon möhkälemäisesti taapertavat ja toinen toistaan tönkömmät mahtiballadit ovat viimein marssineet hautaansa ei voi kuin lyödä hanskat tiskiin. Ei tällaista rääkkiä ihminen kestä.
Venäläistä perinteistä heavya moderneilla mausteilla.
Kotisivut: www.anj.su
(Päivitetty 11.12.2005)