Ryan Adams & The Cardinals: Jacksonville City Nights

Lost Highway

Ryan Adams on sen luokan musiikintekijöitä, jotka kulkevat oman pillinsä mukaan ja täysin omaan tahtiinsa. Adams on vuosien saatossa rakentanut uransa kaarta tarkoilla siirroilla, niin että päällimmäisenä tavoitteena ei ole missään vaiheessa ollut maailmanvalloitus. Vaikka muutamat siirrot ovat tuntuneet kyseisellä hetkellä käsittämättömältä, on hänellä aina kuitenkin ollut tarkka pohjapiirros siitä mitä hän haluaa tehdä. Aikaisempien rock- ja popahtavimpien biisien jälkeen Adams siirtyy täyspainoisesti kantrin –tyylisuuntaan. Hänen kohdallaan se ei tunnu yhtä oudolta, kuin että Jeff Beck teki rockabillylevyn tai että Neil Young teki teknolevyn. Adamsilla Jacksonville City Nights on vain kehityksen kaaren looginen jatko.

Tummanpuhuvia sävyjä ja syksyn putoilevia lehtiä. Mielikuvia biisien kohdalla on lukuisia, mutta suurilta osin ne kertovan kaipuusta ja niistä hiljaisuuden hetkistä, kun kyse ei ole tavallisesta hiljaisuudesta, vaan jostain suuremmasta. Samaan aikaan kaksi ihmistä tajuavat täysin saman asian tai ajattelevat tulevaisuudesta samalla lailla. Täysipitoista Countrya siihen tyylin, että albumi saa kaivamaan vanhan vinyyliversion Springsteenin Nebraskasta pois kätköistä ja sammuttamaan valot.

Levyn soundimaailma on tyypillisen rouhea nykyaikaiselle kantrilevylle ja erityisesti Adamsille. Soundeissa on palattu takaisin 70 –luvulle, rumpujenkin paukahdellessa yhtä kumeasti kuin kenkälaatikko. Soundimaailmaltaan Adamsin 2001 vuonna ilmestynyt Gold–levy oli jo samaa aikakautta, mutta tämän levyn myötä vaikutteet ovat vaihtuneet. Kun Goldilla paistoi läpi selkeästi Dylanin, The Bandin ja Rollareiden vaikutus, niin tällä levyllä henkistä läsnäoloa uhkuvat mm. Neil Young, Crosby, Stills & Nash ja Willie Nelson. Myös omanlaisellaan kantrijazzilla menestynyt grammy-voittaja Norah Jones vierailee levyllä.

Ensi kuulemalta täysillä päälle puskeva kantri sai ainakin allekirjoittaneen pelästymää ja pettymään, mutta useamman kuuntelu kerran jälkeen vasta pystyy täysin vastaanottamaan Adamsin kantrin sielukkuuden. Saa nähdä mihin Adamsin tie tästä vie. Selkäpiitä karmaiseva yhtäläisyys Willie Nelsonin ääneen kappaleessa Always On My Mind enteilee kyllä uran tulevaa suuntaa aika vahvasti.