Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 29 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Viola: Anything Can Stop Us
Arvioija: Sami Nissinen
Arvio:

If Society

Levyttävänä yksikkönä kaksimiehiseksi kutistunut Viola vie uudella albumillaan sointiaan elektronisempaan suuntaan. Koneet kilkattavat ja ohjelmointi on kulmikasta retrofuturismin hengessä. Meininki on yhä ehtaa 80-lukumaista mustahuulipoppia, josta kuuluu tyylilajin dinosauruksilta (New Order, The Cure, Smashing Pumpkins, Suede) imetty vaikutus.

Levyn perusilme on enemmän reippaan poppaava kuin junnaavan synkistelevä. Välillä melodiat ja sovitukset livahtavat jopa naiviuden puolelle, johon myös levyn kansitaide viittaa. Melodiat soljuvat katkerassa mollissa, kellopelit ja syntetisoijat soivat hellyttävästi. Tällainen ironia on tyylilajille harvinaista ja virkistävää. Kiekon selkeimmiksi hittiraidoiksi erottuvat Life`s Too Long ja Deadweights. Viimeinen varsinainen kappale Elevator Into The Sky on kuin räätälöity nukuttamaan goottityttäret suloisen ankeisiin uniin. Tämän illuusion pilaa kuitenkin viimeisenä bonusraitana tuleva homodisco Dance The Distance, joka olisi pitänyt jättää levyltä pois.

Jotta Anything Can Stop Us nousisi todella hyväksi levyksi, tarvitsisi yhtye useampia ässäveisuja. Se hallitsee kyllä kiitettävästi tyylilajin estetiikan, mutta se tärkein, unohtumattomat melodiat, ovat harvassa. Kappaleiden rakenteet ovat usein yllätyksettömiä ja melodiat kliseisiä. Tuntuukin siltä, että Viola ja muut kaltaisensa goottipopparit ovat jumittuneet liiaksi palvomaan ikoneiksi muodostuneita esikuviaan. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä goottilaisuus (kaikkine konnotaatioineen) tuntuu olevan tänä päivänä väärinkäsityksiä aiheuttava kirosana ja muoti-ilmiö, jota ei oikeiden goottien mielestä saa sekoittaa siihen aitoon meininkiin. Kuitenkin esimerkiksi Nine Inch Nailsin raivaamaa modernimpaa polkua seuranneet artistit ovat tuottanut huomattavasti mielenkiintoisempaa synkistelymusiikkia. Joka tapauksessa sympaattinen Viola on tyylinsä parhaimpia edustajia kotimaassaan.

Linkki: www.pophurts.com
Päivämäärä: 30.11.2005
Lukukertoja: 3087


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
walbu kommentoi 20.01.2006:
Pisteet:
Alunperin Lieksalainen kvartetti on supistunut duoksi. Asianomaisten mukaan asiaan ei liittynyt suurempaa dramatiikkaa ja dynaaminen duo Anu ja Esa saivat lähteä ja Tommi & Riku jatkavat, mutta eivät ihan samaan malliin. Kun artisti pääsee esiintymään pienemmällä porukalla, niin musiikin teostakin tulee vapaampaa ja on enemmän tilaa sooloilla ja tuoda itseään esiin.
Se pätee myös Violaan.


Riku ja Tommi ovat kolmannella pitkäsoitollaan iskeneet siihen, mihin edellisillä Viola -levyillä ei ole vielä pystytty – poptunnelmaan. Anything Can Stop Us on ennenkaikkea levyllinen popmusiikkia. Levyllinen tätä aikaa ja eilistä. Haukkumatta sanoisin levyn muistuttavan Mew:n uutukaista, vaikka en siitä niin pitänytkään. Lisäksi siinä soi nykymuusikoiden lempibändi Pet Shop Boys ja tietenkin jutustelun jälkeen suursuosikiksi paljastunut The Smiths ja Morrissey itse. Voiko tästä ennakkoasetelmien perusteella olla tykkäämättä?!


On tietenkin asia erikseen mitä mieltä levystä on kuuntelun jälkeen, mutta useammalle kuuntelu ei jätä kylmäksi. Violan kolmas lapsi kätkee sisälle rytmejä, melodioita ja tunteita, joihin suomalainen iskelmäartisti tai muotigoottihevimies ei pääse edes vuosien askeetin jälkeen. On siis kyse hyvästä levystä, joka alkaa kellopelivetoisella Utopia Frailwayllä ja jatkuu Breathtakenin ja Tedium Rockin kaltaisilla jalokivillä ja käy nimikappale Anything Can Stop Us Nown pianoherkistelyn kautta kohti ylvästä Elevator Into The Skyta, joka päättää hienon levyn seesteisesti, niin kuin kunnon levyn kuuluukin. Anything Can Stop Us Now ei ole niin synkkä kuin Tearcandy, eikä niin hip kuin Melancholydisco. Ei sen tarvitsekkaan olla. Se on hyvä noin kun se on nyt.


On vain pakko sanoa, että vuoden tulokas levy-yhtiö If Society korjaa Suomen vaihtoehtopopin popin kuninkuuden tänä syksynä. Sen verran lupaavalta tuo lista näyttää. Frivolvol, Red Carpet ja Boys Of Scandinavia. Tänä syksynä tietää mistä hankkii levynsä.

Antti Walker


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Viola

80-lukuisen kohtalokasta, kuulasta ja sähäkkää tähtiintuijottelua esittävä kotimainen yhtye lähti kakkoslevyllään Anything Can Stop Us hivenen koneisampaan suuntaan.

Riku - laulu ja kitara
Tommi - rummut ja ohjelmointi

Kotisivut: www.ifsociety.com/viola

(Päivitetty 06.01.2009)
Levyarviot:
Wonderabilia

15.04.2007
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Anything Can Stop Us

30.11.2005
Arvostelijana Sami Nissinen
Melancholydisco

31.03.2005
Arvostelijana Marko Ylitalo
A Christmas 45 For You (single)

05.12.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Viola & Iconcrash (ep)

22.11.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Tearcandy

27.04.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Acoustic Romantic 45 For The Jukebox In Your Heart

05.12.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Valokeilassa:
Viola - Tunteellista, suureellista ja
sähäkkääkin tähtiintuijottelua


09.12.2003


Livearviot:
Monsters Of Pop - lauantai

11.08.2007
Yo-talo / Artturi / Laterna / Tampere
Viola´s Day Fest

02.06.2007
Semifinal/Helsinki
Viola, Tv-Resistori

07.04.2007
Klubi/Tampere
ultrasport, Red Carpet, Viola

12.01.2006
Klubi/Tampere
Poppikerho: Viola, Lek, Cessna

01.12.2004
Klubi/Tampere
Cranes (UK), Viola

13.05.2004
Klubi/Tampere
Roger (UK), Viola, The Rollstons

06.02.2003
Yo-talo/Tampere
Marsu on paras –klubi: Viola, Montevideo

18.10.2002
Bar Alahuone/Helsinki