Sigur Ros: Takk

EMI

Kuten hieman aavistelinkin, magia islantilaisen Sigur Rosin ympäriltä alkaa vähitellen kaikota. Kun bändin hämmästyttävä kakkoslevy Agaetis Byrjun (2000) ilmestyi, oli se populaarimusiikin kentällä jotain täysin uutta. Itse asiassa levyn tai koko Sigur Rosin luokitteleminen popmusiikiksi oli jotakuinkin arveluttavaa, yhtä paljon oikeutta sille olisi tehnyt sijoittaminen klassisen musiikin - ja/tai new agen-kategorioihin. Sigur Rosin maineen sementoinut ()-levy (2002) jäi itselleni hyvin etäiseksi, pääasiallisesti minimalistisuutensa vuoksi. Aivan kuin yhtye olisi halunnut jättää kyseiseltä teokselta pois kaikki musiikilliset peruselementit ja korvata se luonnon äänillä ja päällekäyvällä instrumentaatiolla. Tässä rytäkässä tunnistettavat melodiat, normaalit soinnutukset ja rakenteet saivat kyytiä. Haastavaa, uutta ja kaikin puolin kunnioitettavaa, mutta silti liian hahmotonta makuuni.

Takk on Sigur Rosin paluu Agaetis Byrjunin maailmaan. Ja vieläpä ihan mitat täyttävä sellainen, mutta luonnollisesti siltä puuttuu kaikki se ensi kohtaamisen jännittävyys ja taianomaisuus, joka teki Agaetis Byrjunista (toivottavasti) ikuisesti elävän klassikon. Levyn häiritsevimmäksi seikaksi nouseekin se tosiasia, että Sigur Ros on suhteellisen lyhyessä ajassa onnistunut jäämään oma soundinsa vangiksi. Sen tunnistettavuus on parilla-kolmella levyllä hioutunut siihen pisteeseen, että kaikki vähänkään radikaalit suunnanmuutokset ovat käyneet mahdottomiksi. Toki, yhtye saa puolestani jatkaa kritiikittömän fanijoukkonsa ruokintaa vanhoillakin eväillä, mutta kunnianhimoisten ja lahjakkaiden muusikkojen ei tähän tulisi tyytyä. Kun kyse on rajojen venyttämisestä, paikoin jopa etsimisestä, tulisi kaikki hyväksi todetut ratkaisut heittää surutta romukoppaan. Valitettavasti näin tapahtuu vain muutamissa kappaleissa, joista paras esimerkki on tuomiopäivän sirkussoundeilla pelaava Se Lest.

En tahtoisi maalailla kauhukuvia, mutta on hyvin mahdollista että Agaetis Byrjun jää Sigur Rosin ainoksi todelliseksi voimannäytöksi. Ehkä luomistarmo kannattaisi jatkossa suunnata vaikka elokuvapuolelle, sillä yhtyeen huimaksi viritetty soundi olisi missä tahansa eeppisessä pätkässä rautaisaa valuuttaa. Tässä muodossaan – eli ilman visuaalista tukea - eteerisen jääfantasian aika on auttamatta ohi.

Kommenttien keskiarvo:

Pezcu kommentoi 16.11.2005:

Pisteet:

En nyt kajoa itse levyyn, kommentoin vain arvion nykyajalle surullisen tyypillistä maailmankatsomuskettomuutta. Nykyään on tosiaan trendikkäämpää tuomita Sigur Rós taidekouluja käyvien naiivien pöytälaatikkorunoilijoiden musiikiksi, kuin oikeasti suhtautua jokaiseen levyyn uusin korvin ja avoimin mielin. Tai edes jotenkin muutoin kuin lähtökohtaisen kyynisesti, "aavistellen" jotain "magian kaikkoamista". Hyvin tosiaan sanottu, että näin tapahtuu bändin YMPÄRILLÄ; taide on taidetta vasta kun se vastaanotetaan. Minulle Sigur Rós edustaa populaarikulttuurin sisäistä kapinaa, ja tietysti kapinan viimeisiin vaiheisiin kuuluu aina konservatismin vasta-aalto, kun radikaalisti uuden ajatuksen ensimmäiset automaattisen kemialliset reaktiot laimenevat.

airplanes kommentoi 17.11.2005:

Pisteet:

nojaa. tuosta trendikkäästä nyt sen verran ettei tässä nyt oikeasti ota kohta selvää että kumpi on trendikkäämpää: sigur rosin tyyppiset post-rock bändit vaiko niiden haukkuminen. erään toisen nettilehden foorumeilla haukuttiin plain faden debyytti lyttyyn perustein "trendikästä taidepaskaa jollaista kaikki tekee nykyään".
kaikkiko? ei tule suomessa montaa bändiä mieleen: magyar posse, plain fade ja black chaplin.

mitä levyyn tulee, niin olen arvostelijan kanssa aika pitkälle samoilla linjoilla. Eihän tässä haukuttu minun mielestäni bändiä taidehömpäksi vaan sanottiin että jos bändi ei uudista soundiaan, se alkaa vähitellen käydä tylsäksi. hyviä sävellyksiä takkilta kyllä löytyy, mutta kokonaisuutena se on mielestäni liian hajanainen ja heikko. ja niitä jousia olisi voinut karsia reilusti.

sorden kommentoi 21.08.2006:

Pisteet:

jos ( ) jää sinulle etäiseksi niin voi jo puhua täydellisestä ymmärtämättömyydestä. samasta puusta karisee peilijäälle mädäntyneitä lehtiä musiikkiarvostelun muodossa.
paha olo tulee lukiessa ennustaja polskinia, jonka kristallipallo on kuivatettu ja sokeroitu naudanvatsalaukku.

musa-addikti kommentoi 29.01.2008:

Pisteet:

Sigur Róssilla ei ole minun mielestä mitään syytä vaihtaa radikaalisti linjaa, tämä toimii. Takk on sitä paitsi uskomattoman hyvä levy, yksi parhaista 2000-luvulla tehdyistä levyistä.