Rattus: Rattus

Poko

Rattus on kotimaisen punk-kentän todellisia veteraaneja. Bändi perustettiin vuonna 1978 Vilppulassa ja se ehti tehdä kymmenen vuoden uran kotimaassa ja ympäri Eurooppaa. Kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen yhtye palasi lavoille ja nyt siltä ilmestyy kaikkien aikojen ensimmäinen studioalbumi. Eli eräässä mielessä kyseessä on yhtyeen debyytti, vaikka legenda on jo kirjoitettu.

Nykyjään yhtye toimii kolmimiehisenä, roudarista laulajaksi nostettu Annikki oli mukana comebackin alussa, muttei enää tällä levyllä. Eli Jaken laululla ja kitaralla, Tompan bassolla ja V-P:n rummuilla mennään. Vaikka hc-punk on se yhtyeen kulmahammas, ei paahto nykypäivänä mitenkään niin hirviän rankalta kuulosta. Nopiaa soitto toki on ja selkeästi lyhyistä ja ytimekkäistä, asenteellisista punkbiiseistä on kyse. Silti ehkä lähempänä raskaampaa punkrockia mennään aika monessa kohtaa. Raskaimmillaan touhu ei sinällään hirveän kaukana ole vaikkapa jostain Kotiteollisuudesta, mutta asenne hakee kyllä aivan eri suuntia. Sinänsä tällainen suoraviivainen ja aggressiivinen mättö ei oikein lämmitä ja lähes kaikki biisit kuulostavat samalta. Sillä omalla sarallaan Rattus kuitenkin on edelleen eturivin tykistöä – esimerkiksi Voittaako pahuus ratsastaa kuin juna ja tiluttelee kuin metallikädet konsanaan. Uusi ihminen taas laahaa hetkittäin kuin Mana Mana, toki ilman varsinaista ranteidenviiltelyä.

Rattuksella on oikeastaan kaksi vaihetta jyrässään: Joko paahdetaan sata lasissa tai sitten jarrutellaan hivenen, jolloin hommaan tulee enemmän melodista melankoliaa mukaan. Eli joko aggressiivista tai muuten vain synkkää. Mitään iloista kahkousta trio ei tarjoile, vaan synkähköä rytkettä. Tylyä.