Ali Alikoski: Mulla on aikaa

Humble House

Konstailematonta ja aikuista laulaja-lauluntekijä-materiaalia esittävä entinen Keban lauluntekijä Alikoski on pistänyt viiden vuoden tauon jälkeen levyn ulos. Mulla on aikaa tarkastelee tuollaisia plus kolmekymppisiä asioita kuten varttuvia lapsia, mutta toki esimerkiksi rakkaus ei ikää katso. Ja siitähän tälläkin levyllä lauletaan useampaan kertaan, olipa sitten kyse kaukorakkaudesta Rosanna Arquetteen tai kaipuusta poislähteneeseen Mariaan. Multi-instrumentalisti Hannu Pikkaraisen kanssa toteutetut kappaleet alkavat komean jykevästi kaartavalla Marialla, jossa Alikoski toimii vahvasti suomirockin piirissä. Hymyilevästi keinutteleva Leikit ennallaan on sitten sitä pienesti kaihoisaa vanhenemista. Tyttö laulaa vertautuu esimerkiksi Desibelissäkin arvioituun Naguaaliin, kaihoisasti hellivää poppia. Levyn paras sävellys on näppäilevä Tää on mun kotini, joka ei tarvitse minkäänlaista bändisovitusta tai orkestraatiota koskettaakseen.

Kun Amorgos ja Yksinäinen mies sijoittuvat aika lallatellen merenrantaan, palaa Onni kotikonnuille Helsingin hälinästä samalla lailla raukeasti. Ehkäpä Alikoski olisi voinut rokata hiukan enemmänkin, sillä monta samanlaista tassuttelua peräperää alkaa puuduttaa. Levyn nimibiisi vinoilee haitarilla sun muilla vimputtimilla aika hauskasti, joskin mollissa. Muutamia oikein maukkaita paloja levyltä toki löytyy, mutta myös aikalailla ohi soljuvia sävellyksiä.