Julkaistu: 27.05.2002
Arvostelija: Antti Luukkanen
Roadrunner
Jos nu-metalliksi kutsuttua ilmiötä ei kaluttu kuoliaaksi keskenkasvuisilla ja epäaidoilla rahastusyrityksillä, niin viimeistään uusien bändien ylituottaminen teki musiikinlajin lopullisesti naurettavaksi. Ross Robinson, Andy Wallace, Gggarth ja muut nimimiehet lanasivat genren soundimaailman yhtenäiseksi ja samalla helvetin tylsäksi.
Coal Chamber kuului lajinsa esitaistelijoihin, joskaan sen kahteen aiempaan albumiin ei tarvinnut ylisanoja tuhlata. Mutta yhdessä ja ehkä kaikkein tärkeimmässä se kaikesta päätellen viimeisimmäksi jäävällä kolmoskiekollaan pystyy. Dark Days on nimensä mukaisen synkkä, kolkko ja sen soundeja ei ole siistitty pätkän vertaa. Tällaiselta raskaan musiikin tuleekin kuulostaa: ahdistavalta, rumalta ja tuskaiselta. Ja mitä voi kuvitella bändin sisältäpäin hajoavan bändikemian rippeistä, Coal Chamberin itseinho on autenttista. Se jäi alkutaipalellaan Kornin ja nyttemmin Papa Roachin, Linkin Parkin ja muiden avoimesti kaupallisten bändien varjoon. Asiaa ei ole auttanut basisti Rayna Foss-Rosen soutaminen ja huopaaminen bändissä pysymisestään tai jäsenten keskinäinen riitely.
Jos Dark Days jää Coal Chamberin viimeiseksi levyksi, niin ainakin komean testamentin se itsestään jättää. Vaikkei levyn tematiikka järin syvälliseksi yllykään, näiden kappaleiden syntyminen on ollut varmasti tekijöilleen tärkeää. Myöskään itse edustamaansa lajityyppiin bändi ei tuo mitään uutta, mutta itseltään Coal Chamber silti kuulostaa. Salonkikelpoiseen light weight -tuskaan Dark Daysia ei sovi sekoittaa. Biisit ovat hyvinkin simppeliä mättöä, mutta armottomasti möyhivää rytmiikkaa en muistanut bändille näin ominaiseksi sen vanhemmilla levyillä. Fiend ja One Step horror -efekteineen tuovat mieleen Rob Zombien mielipuolisen rappauksen, mutta Bobbylle ominaista pilkettä silmäkulmassa on turha hakea. Dark Days on yhtä kärsimystä. "You can fuck the fame", murisee maaninen solisti Dez Fafara Friend?issä. Pitäisin todennäköisenä, että tästä suosta Coal Chamber ei enää nouse.
Yksi ajanjakso modernin metallin historiassa on saavuttanut lakipisteensä.
Kommenttien keskiarvo:
