Sotahuuto: Sotahuuto

Metal Union Records

Aiemmin Catrabbits nimisenä tunnettu Sotahuuto ehti julkaista vanhalla nimellään pari omakustanne levyä sekä yhden ep:n. Nyt yhtye on julkaissut ”debyyttilevynsä” Sotahuuto nimen alla, ja retkueen musiikillinen tyylisuunta liikkuu jossain hc-/metal-coren suunnalla.

Kuunnellessani ensi kertaa levyä oivalsin vasta parin biisin jälkeen, että Sotahuudon raskaassa hc-/metal-coressa oli jokin outo elementti mukana, jokin sellainen jota tässä genressä ei yleensä kuulla. Kyseinen x-tekijä löytyi pian sanoituksista, sillä ne ovat tyystin kristillisiä, pelastuksesta, Jumalasta, helvetin liekeistä ja tuomiosta kertovia tarinoita. Uskontoa käsitellään toki tavalla tai toisella vähintäänkin joka toisella metallilevyllä, mutta harvemmin lyriikoissa asetutaan kirkon puolelle – tarinahan on useimmiten täysin vastakkainen.

Reilun minuutin mittaisen intron päätteeksi ilmoille räjähtävä aloitusbiisi Kapinaan lyö raskaalla metallivasarallaan nuppiin niin ettei paremmasta väliä. Ruhjovia riffejä, pidättelemätöntä huutolaulua, terävästi vingahtelevia kitaroita, pomppimiseen villitseviä kohtia – kaikesta tästä tulee väistämättä mieleen metalcoren kuningas Machine Head. Ainoana erotuksena ovat em. lyriikat sekä se, että läheskään kaikki Sotahuudon riffit ja biisit eivät nouse aivan A1-luokkaan. Leyvn parasta antia ovat raskasta junttaa tarjoava Käännä mun pää sekä samalla reseptillä valmistettu Pohjalla. Näissä siivuissa tunnelma osataan tiivistää hengästyttävän voimalliseksi, ilman että kappaleiden rakenteet kuitenkaan murskautuisivat valtaisan painonsa alle. Loppupuolella kuultava, kiekon kiihkeintä kaahausosastoa edustava biisikaksikko Kallio – Tilinteko pistää myös haukkomaan henkeä hirmuisalla draivillaan. Pidemmissä kappaleissa, joita kiekolta löytyy pari, bändi jumittuu pahasti riffittelynsä pauloihin, eivätkä eväät piisaa loppuun asti. Erityisesti viimeisenä kuultava Veri kaatuu tähän sudenkuoppaan. Biisin monta minuuttia kestävä instrumentaaliosuus vaimeine tunnelmointeineen on toki komea finaali, mutta samalla typerryttävän tylsä.

Yhteenvetona voi todeta että Sotahuuto on kyllä löytänyt juttunsa, mutta tarkennusta linjaukseen kaivattaisiin vielä. En tiedä kuinka tuoreita levyn kappaleet ovat, sillä kyseessä on bändin ensimmäinen pitkäsoitto pitkään aikaan. Sävellyksiä lienee mukana muutaman vuoden ajalta, koska materiaalissa on havaittavissa selvää hajanaisuutta. No, muutama kymmenen keikkaa tämän perään, enemmän etäisyyttä esikuviin ja seuraava lätty saattaa kuulostaa jo aivan toisenlaiselta. Äärimmäisen lupaavaa, mutta vasta lupaavaa.